eSportsUutiset

Taistelu Rainbow Six MM-tittelistä on päättynyt

Pohjoisamerikkalainen e-urheilu joukkue Spacestation Gaming voitti viime viikonloppuna pidetyn The Six  Invitational 2020:n Montrealissa.

The Six Invitational on vuosittainen Tom Clancy’s Rainbow Six Siege -maailmanmestaruus turnaus, jota isännöi Ubisoft Entertainment.

Tiukka kisa tiivistyi finaaliin, jossa brasilialainen joukkue Ninjas in Pyjamas hävisi viime viikonloppuna pidetyn turnauksen viidennessä kartassa, tilastoilla 7-3.  

SSG aloitti viimeisen kartan voimakkaasti puolustaen, puolustus-kierros päättyi 4-2 amerikkalaisen joukkueen hyväksi. Matsin toisella puoliskolla, NiP antoi kaikkensa, mutta ei kuitenkaan saanut pysyvää jalansijaa.

Lähde: ESL Rainbow Six

Voittaja joukkue Spacestation Gaming sai mestaruutensa lisäksi mukaansa myös miljoona dollaria.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun yksikään pohjoisamerikkalainen joukkue on voittanut kyseisen Rainbow Six Siegen suur-turnauksen, koko pelin olemassa olon aikana.

Rasteri

Rasteri, 34 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa