PCUutiset

Singularity 6 on julkistanut uuden yhteisöllisen massiivimoninpelin nimeltään Palia.

Tuleva MMO-peli keskittyy yhteisöllisyyteen ja leppoisaan elämään

Animal CrossingiaWorld of Warcraftia sekä Harvest Moonia jäljittelevässä MMO:ssa keskitytään hirviöiden tappamisen sijasta kavereiden kanssa hengailuun, oman kodin sisustamiseen, sekä resurssien keräilyyn. Lisäksi pelaajat pääsevät tekemään muitakin elämäsimulaatioista tuttuja askareita, kuten puutarhan hoitoa, kalastamista, sekä ötököiden pyydystämistä. Mikäli muiden kanssa pelaaminen ei jostain syystä nappaa, voi pelistä nautiskella yksinkin.

Vuonna 2018 peliä kehittävä pelistudio Singularity 6 koostuu entisistä Riotin, Epicin, Blizzardin, Zyngan sekä Sonyn työntekijöistä.

Palian tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä paljastettu, mutta pelin pre-alpha-vaihe on tarkoitus käynnistyä tämän kesän aikana. Alpha versioon ilmoittautuminen onnistuu Palian verkkosivuston kautta.

Toistaiseksi Palia on kehitteillä vain PC:lle.

Rasteri

Rasteri, 34 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa