Lord of the Hunt -lisäosan traileri

Arvostelumenestykseksi noussut örkki mätkintä Shadow of Mordor on saamassa ensimmäisen lisäosansa, mikä tarkoittaa myös uutta traileria. Lisäosa julkaistaan Marraskuun 21. päivä, Lord of the Hunt -paketti sisältää seuraavaa: • New Story & Lore – Discover more tales from Torvin, the Dwarven Hunter, as…

Dragon Age: Inquisition sai julkaisupäivän

Marraskuun lopulla julkaistava Dragon Age: Inquisition on vihdoin valmis. Tulevan Dragon Age pelin työstämisen alkoi jo ennen sarjan kakkososan valmistumista, eli yli neljä vuotta sitten. Silloin tavoitteena oli tehdä mitä tahansa, jotta kehittäjät saisivat kerrottua tähän asti suurimman Dragon Agen maailmaan sijoitetun…

The Crew, MMO-autopelin julkaisu lähestyy.

Ubisoft on julkaissut The Crew’sta tällä viikolla uuden videon. Pätkä esittelee, miten pelissä käytetään hyödyksi Nvidian GameWorks grafiikka-teknologiaa. Joulukuun 2. päivä julkaistava The Crew onkin vahvistunut näin ollen 32-bittisiä koneita syrjiväksi tuotteeksi, pelaileepa sitä sitten minimiasetuksilla tai ei. Minimivaatimukset: • Käyttöjärjestelmä: Windows 7…

Suurempi TeamSpeak3 Palvelin käytettävissä

Suurempi TeamSpeak3 Palvelin on nyt käytettävissä Palvelin on 50 slottinen ja sijaitsee ranskassa. Jos haluat pysyvän ja yksityisen kanavan omalle tiimilles, rekisteröidy sivustolla pelikaista.fi sekä ota yhteyttä Rasteriin, palvelimen ylläpitäjään tai valvojaan, joka tunnetaan nimimerkilllä Eliminaator69. Tessun käyttäytymis säänöt löytyvät ”Aula…

TeamSpeak3 ja Cs:Go Palvelin

Tervehdys kaistalaiset! Nyt olisi taas se aika kun on nojattava teikäläisten, eli jäsenten avuliaisuuteen. Tässä ollaan viimeaikoina pohdiskeltu TS3 palvelimen hankkimista toiselta tarjoajalta, kun nykyinen on toimivuutensa nähden aika kallis. Uusi 50 slottinen tessu tilattaisiin Fragnetiltä, palvelimen kylkeen saataisiin 10…

Tämän viikon suuret julkaisut

Lokakuu jatkuu ja pelit lisääntyy Tällä viikolla julkaistaan muun muassa The Evil Within, uusi formulapeli F1 2014 sekä tietenkin Borderlands-peli nimeltä The Pre-Sequel. Myös suomalainen luolastoseikkailu The Legend of Grimrock 2 ilmestyy vihdoin pc:lle. Ohessa myös listaus muista tällä viikolla tulevista peleistä: Tiistai 14.10. The…

Pelikaistalle Dayz palvelin?

Löytyykö pelikaistalta Dayz Standalone pelaajia, joita kiinnostaisi pelata omalla palvelimella? Ollaan tuossa parin jäsenen kanssa mietitty palvelimen hankintaa, ja tultu siihen tulokseen, että meillä ei yksikseen tälläiseen varat riitä. Jos palvelin hankittaisiin aluksi puoleksi vuodeksi, tarvittaisiin ainakin noin 10 asiasta…

Katso Bloodborne – gameplay-traileri

From Software on julkaisemassa helmikuun puolella toimintaroolipelin nimeltä Bloodborne, jonka takana on mm. Hidetaka Miyazaki (Tuttu nimi Demon´s Souls, Dark Souls pelistä). PlayStation 4 -pelikonsolin yksinoikeusjulkaisusta on ilmestynyt nyt hieman pelikuvaa sisältävä traileri.