PCPS3PS4UutisetXbox 360Xbox One

Mortal Kombat X: Liskomiehen paluu

Huhtikuussa saapuva Mortal Kombat X:n taistelijakaarti on kasvanut taas yhdellä. Uusi videon pätkä esittelee klassisen Mortal Kombat -hahmon Reptilen.

Viihdesivusto IGN:n  kertoo, että Reptile on esiintynyt alkujaan jo ensimmäisessä Mortal Kombatissa salahahmona. Matelijan hapan asenne tulee olemaan läsnä myös uusissa verikekkereissä

Liskon ja ihmisen ominaisuuksia yhdistelevä tappelija sylkee happoa ja käyttää pitkää kieltään hyödyksi. Tuttuun tapaan, videolla vilautellaan hahmon perusiskujen lisäksi myös uutta luita murtavaa fatalitya ja näyttävä x-ray-iskua. Koska turpakäräjiin tarvitaan kaksi, nähdään myös hieman Kung Laon uusimpia metkuja.

Mortal Kombat X julkaistaan 14. huhtikuuta ja se nähdään PC:n lisäksi myös nykyisillä ja edellisen sukupolven pleikkareilla ja bokseilla.

Kuka Mortal Kombat hahmo paljastuu seuraavaksi?

No.. Sehän selviää tänä iltana NetherRealmin Twitch kanavalla, kun stream pärähtää päälle kello yhdeksältä!

Lopuksi vielä hieman lisää pelikuvaa sekä pari edellistä hahmonpaljastus videota.

Toiminta alla olevalla striimi- videolla alkaa vasta ajankohdasta 14:01

Rasteri

Rasteri, 34 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

2 thoughts on “Mortal Kombat X: Liskomiehen paluu

  • Kyllähä tämä näyttää taas niin makealta että menee tonne pakko ostosten puolelle. Ei varmaa tässä ole enää Freddy Kruegeria kuten edellisessä =D

    Reply
    • Juu, ei käsittääkseni ole ainakaan vielä sitä hahmoa julkaistu.

      Reply

Vastaa