Yhteisö

Pelikaista.fi on nyt 7 vuotta!

Alunperin aloitimme Battlefield 4 -klaanina, jonka ylläpidon yhteydessä kirjoittelimme peliuutisia ja arvosteluita, sekä julkaisimme niitä tällä sivustolla aina kun vain kerkesimme ja motivaatiota riitti. Kun aloimme kyllästyä BF4:n pelaamiseen ja peli alkoi olla jo aikansa elänyt, ryhdyimme levittäytymään monen muun pelin pariin.

Avasimme omia pelipalvelimia eri survival-peleihin ja aloimme etsiä myös peliblogien kirjoittajia ja muita samanmielisiä sisällön tuottajia. Hienoja tyyppejä löytyi moneen tehtävään jo ensimmäisen vuoden aikana. Sana levisi ja näin se yhteisötoiminta sitten lähti pikku hiljaa liikkelle. Näin syntyi Pelikaista.fi moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Historia lähivuosilta

Myös ulkopuoliset klaanit alkoivat kiinnostua laajentuvasta toiminnastamme ja saimme yhdellä kertaa kelkkaamme useita suomalaisia World of Tanks -klaaneja ja he toivat mukanaan satoja jäseniä, sekä hieman keskinäistä draamaakin. Osa klaaneista hajosi, vaihtoi nimeä tai lähti ja lojaalimmat tukijamme jäivät. Olemme vuosien saatossa perustaneet myös omia klaaneja (Destiny 2, Division 2) ja tämä toi hyvin porukkaa muun muassa Discordin puolelle.

Yhteisön uusi suunta

Viime vuosina jäistä pomppasi myös sellainen vonkale kuin Pro Pilkki 2 ja sen oma pelaaja yhteisönsä, jotka järjestävät omia turnauksiaan Pelikaistan keskustelualueen avulla. PP2 -turnausten innoittamana olenkin viime vuodesta lähtien pyrkinyt viemään Pelikaistaa enemmän pelitapahtuma painoitteisempaan suuntaan. En siis tarkoita suuria eUrheilu tai LAN-kuvioita, vaan viikottain toistuvia yhteispelejä Discord puhekanavilla, eri pelien parissa. Tällä hetkellä näitä pelejä on Wreckfest ja Among us, jonka suosio on ollut taas suuressa kasvussa monien eri modien vuoksi. Muutama on innostunut pelaamaan myös saman tapaista peliä nimeltä Project Winter.

Suurinosa toiminnastamme onkin edellisenä ja kuluvana vuonna painottunut Discordin puoleen, niin eventtien kuin yhteisön kehittämisen puolesta. TeamSpeak alkaa painua jo ajanjalkoihin, mutta se tarjoaa yhä toimivan ympäristön World of Tanks -klaaneille ja niille kaistalaisille, jotka pitävät yksityisistä puhekanavista. Mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä selvemmältä näyttää että Discord on vienyt voiton äänipalvelimista. Ainakin jos katsoo asiaa yksittäisten pelaajien kuvakulmasta.

Uusia pelipalvelimia!

Vuoden 2020 aikana saimme käyttöömme useita eri pelipalvelimia ja Valheim -peliin avasimme pari serveriä viime kuussa. Tällä hetkellä pelipalvelimia on yhteensä 6 kappaletta ja lisätietoa servuista löydät täältä, foorumilta tai Pelikaistan Discordista -pelipalvelimet kategoriasta. Lisäksi olemme hiljalleen kehittelemässä Pelikaistalle myös omaa Grand Theft Auto: V pelin FiveM-modiin pohjautuvaa roolipeli palvelinta. Mutta siitä lisää tietoa sitten kun se on ajankohtaisempaa.

Tavoitteita vuodelle 2021
  • Kommentointiin liittyviä parannuksia sivustolle, kommentointi mahdollisuus foorumi tunnuksilla?
  • Uusia sisällöntuottajia ja uudenlaista sisältöä sivustolle.
  • Lisää eri pelejä viikottaisiin peli-iltoihin
Viime vuonna asetetuista tavoitteista saavutettiin seuraavat asiat:
  • Discord-tunnuksen voi linkittää keskustelualueen käyttäjätiliin, jotta jäsen roolin ja sen tuomat edut saa Discordissa nyt automaattisesti.
    • Pelitapahtumien ja kilpailujen tiedotteet tulevat keskustelualueelta automaattisesti Discordin uutiset -kanavalle.
  • Peliseuran löytäminen on nyt helpompaa Discord kanavarakenteen ja pelirankki muutosten ansiosta.
    • Pelirankit voi lunastaa nyt reaktioroolien avulla.
    • Myös jäsenten luoma sisältö on nyt paremmin näkyvillä Discordin Media -kategoriassa.
Pelikaistan puhekanavilla pelatuimmat moninpelit 2020:
  • Among us
  • Wreckfest
  • Destiny 2
  • Fallout 76
  • The Division 2
  • Ark: Survival Evolved
  • DayZ
Tilastoja kirjoitushetkellä:
  • Jäseniä yhteisössä: 1668
  • Käyttäjiä Discordissa: 1200+
  • Käyttäjiä Steam -ryhmässä: 1145

Tälläistä vuosiraporttia tällä kertaa, ja tälläkin kertaa hieman myöhässä. Pahoittelut! Kiitoksia teille kaikille kaistalaisille, olette yhteisön tärkeimpiä voimavaroja. Kasvaaksemme, sekä kehittyäksemme tarvitsemme teidän mielipiteitä ja mahtavia ideoita jatkossakin.

Hyviä pelejä!

Rasteri

Rasteri, 34 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa