BlogitKebabKenraali

Tsekataan peliä: Fallout

Tällä kertaa Tsekataan peliä sarjassa Fallout peli vuodelta 1997.

playing fallout 1

Fallout on isometrinen roolipeli ydinsodan jälkeisen vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuva pelisarjan ensimmäinen osa.

Pelissä pelataan Vault 13 nimiseen holviin paenneiden ihmisten jälkeläisellä, joka lähetetään ulkomaailmaan etsimään korvaavaa osaa “Water chip” nimiseen vedenkäsittely laitteeseen.

Ilman korvaavaa osaa holvin vesivarat loppuvat 150 päivänä päästä. Pelaaja lähetetään tuntemattomaan maailmaan tätä etsimään.

Please stand by

Mistä pelin saa ?

Peli oli pitkään myynnissä www.gog.com sivustolla, mutta Bethesdan saadessa oikeudet myös aikaisempiin Fallout pelin osiin, niin se vedettiin pois myynnistä.

Mikäli peli oli tullut hankittua ennen tuota, niin pelin saa kuitenkin ladattua sivustolla. Nykyisin Fallout pelit käyttävät Steamiä DRM:ää.

Steamin lisäksi peliä myydään kyllä esimerkiksi www.gamersgate.com sivuilta, mutta ilmeisemmin kaikki ovat kuitenkin Steam versioita. Hintaeroja voi kuitenkin olla, joten sinänsä vertailu kannattaa. Mutta edullisemmin pelin saa käytettynä verkko huutokaupoista ja esimerkiksi Fallout 1-2 sekä Fallout: Tactics pelin kokoelman saa n 5€ hintaan, mutta taas niiden toimimaan saattaminen uudemmissa käyttöjärjestelmissä saattaa olla hankalaa.

Eli mikäli säätäminen ei pelota, niin tämä on edullisin vaihtoehto. Toisaalta jos taas haluaa päästä pelaamaan pelejä suoraan, ilman virittelemistä niin tällöin Steam version hankkiminen hinnasta huolimatta on suositeltavampaa.

Toisaalta kannattaa vertailu kuitenkin tämän Steam aktivointia version hinnoilla voi olla ihan kannattavaa. Mutta ainakin tällä hetkellä Steam ja Gamersgate versiot maksoivat saman verran eli 9,99€

Steam versiossa on mukana High resolution patch, joka pitää GOG versioon erikseen hakea. Kyseinen patch muuttaa pelin resoluutiota nykyisille koneille sopivammaksi ja kasvattaa pelin näkökenttää suuremmaksi.

fallout hires vs originaali

Kuvassa sekä 1280×960 resoluutio että alkuperäinen 640×480 resoluution näkymä

Muut osat ovat:

Fallout 2 (1998), Fallout 3 (2008), Fallout: New Vegas (2010)

Näiden lisäksi pelisarjaan on julkaistu taktiseen taisteluun keskittyvä Fallout: Brotherhood of Steel (2001)  ja PS2/Xbox konsoleille julkaistu Fallout: Brotherhood of Steel (2004)

Tsekataan peliä: Fallout

Ohessa Youtube videoni pelistä.

Vastaa