BlogitKebabKenraali

Pelihaaste 2016 – Peli 6: Thunder Wolves

Pelihaaste 2016 on omalta osaltani saanut pelattujen pelien listalle peli numero kuuden. Kyseinen peli on Most wanted entertainmentin konsoleille ja tämän jälkeen myös PC:lle portattu helikopteri arcade shoot’em-up peli.

Peli on itselleni ilmaantunut jostain Steam alennuksesta tai bundlesta. Itse asiassa olen ostanut tämän pelin aikoinaan Xbox 360:lle sen verkkokaupasta. Mutta koskaan en ole kyseistä peliä pelannut aikaisemmin.

Mutta nyt PC versiona tämäkin peli on siis pelattu.

Millainen tapaus on Thunder wolves

Pelinä Thunder wolves on mielenkiintoinen tapaus siinä mielessä, että vaikka kyseessä on kohtuullisen lyhyt peliajallisesti, niin itse peliin on saatu mukaan hieman toinen toisistaan eriäviä tehtäviä. Peli sekoittaa perinteisen ulkoa päin kuvattua toimintaa on-rail osuuksiin onnistuneesti.

Itse pelin juonesta ei nyt kannata kauhesti puhua. Juoni pyörii kahdessa eri aikakaudessa ja terroristeja jahdataan johtajanaan Serpent niminen mysteerinen hahmo. Läppää heitetään sekä myös on-linereitä aina silloin tällöin.

Jutut eivät ole mitään päätä huimaavia vaikka kyllä todella hyvin ääninäytelty näytelty.

Graafisesti peli ei ole mitenkään erikoinen, mutta ajavat asiansa kun pääpaino pelissä on kuitenkin nopeassa toiminnassa. Itse pidin siitä että tehtävät kuitenkin eroavat jonkinverran toisistaan ja myös muutama on-rail osuus piristävät asiaa.

Taattua A-luokan ale-laarin tavaraa. Hauskaa 1-2 tehtävää kerralla aina silloin tällöin.

 

Vastaa