Blogitjamppu_fi

BFV Tides Of War S02E01

Battlefiledin ”Live Service” sai jatkoa, kun DICE julkaisi tammikuun 17. päivä 2019 Tides of War (ToW) ohjelman toisen tuotantokauden Lightning Strike. Kyseessä on DLC perinteen korvaava jatkuva päivitysten muoto, jossa määrävälein peliin tuodaan lisää sisältöä. Kahden ToW julkaisun perusteella näyttää siltä, että samassa päivityspaketissa julkaistaan isompia pelillisiä muutoksia ja korjauksia sekä uutta sisältöä. ToW konseptiin kuuluu myös viikotehtäviä, joissa on joukko erilaisia tavoitteita, jotka saavuttamalla saa pelin sisäisen palkinnon.

Nihkeä alku

Ensimmäistä ToW kautta mainostettiin kattavasti ja molemmat sekä EA että Dice tekivät asiasta ison numeron. Päivää ennen julkaisua pidettiin näyttävä virallinen Battlefield striimi, jossa Dicen työntekijät ja valitut pelaajajulkkikset ennakkopelasivat päivityksen mukana tulevaa uutta Panzerstorm karttaa ja kertoivat päivityksen mukanaan tuomista uudistuksista ja tehtävistä. Kesken striimin juontaja yllättäen ilmoitti, että ensimmäistä ToW kautta ei julkaistakkaan seuraavana päivänä, kuten ennakkotiedoissa oli ilmoitettu. Bugien vuoksi julkaisua joudutaan lykkäämään ennalta määräämättömään ajankohtaan.

Ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin vain yhden päivän myöhässä, mutta sosiaalinen vahinko oli jo aiheutettu ja pelikansa sai vettä valitusmyllyynsä pelin huonosta laadusta ja sisällön niukkuudesta.

Ensimmäistä kautta varjosti ongelmat viikkotehtävien suoritusten seurannassa. Peliyhteisö valitti kovaan ääneen eripuolilla maailmaa, kun lukuisista yrityksistä huolimatta peli ei rekisteröinyt suoritettuja tehtäviä. Itsekin taistelin tehtävän kanssa, jossa piti tappaa yksi vihollinen kiinteällä aseella. Kiinteät aseet ovat kartalla kiinteästi olevia tykkejä ja konekivääreitä. Käytän niitä normipelissä melko vähän, eli lähdin peliin varta vasten hakemaan tuota yhtä tappoa. Kyttäsin pitkän tovin konekiväärissä Rotterdamin rautatiesillan alla ja sain kuin sainkin yhden poloisen lipulle juoksevan päänahan skalpattua – mutta kierroksen jälkeen peli oli edelleen sitä mietä, että tehtävä on suorittamatta.

Suivaannuin niin epäonnisesta ensimmäisestä yrityksestä, että kämppäsin puolet seuraavasta kierroksesta uudella Panzerstorm kartalla kiinteää AA-tykkiä ja tuhosin sillä maalla, merellä ja ilmassa useita ajoneuvoja ja sotilaita, mutta peli ei vain ollut samaa mieltä tapoistani ja tehtävä jäi suorittamatta kokonaan.

Kaunis ajatus pelaajien aktivoimisesta sai pahan kolhun, kun suurimmalla osalla pelaajista oli ylitsepääsemättömiä ongelmia viikkotehtävien rekisteröinnin kanssa.

Oppiva organisaatio

Toinen tuotantokausi julkaistiin asiaankuuluvin menoin ja tällä kertaa aivan ajallaan. Uusi kausi ilmestyi 17.1.2019 päivityksen muodossa. Päivitys korjasi monia pelissä olleita bugeja, mutta toi samalla kourallisen täysin uusia bugeja. Yksistä hassuista uusista ongelmista on Frontlines pelimuodon pelaajamäärän pudotus 32 pelaajan pelistä 16 pelaajan peliksi. Tämä oli DICEn mukaan ”vahinko”, joka korjataan pikimiten.

Dice on koko BFV elinkaaren ajan hoitanut huonosti PR suhteitaan ja yhteisön tiedotusta. Tietoa pelistä ja sen kehityksestä on jaeltu julkaisun jälkeen niukasti. Ennen toista ToW kautta ja sen tuomaa päivitystä DICE yritti petrata ja julkaisi eri kanavissa suuren joukon bugeja ja muita ongelmia joita parhaillaan ollaan korjaamassa. Vaikka ajatus oli hyvä ja tiedotusta oli vihdoin enemmän, ei päivitys tuonut mukanaan kuin muutaman pienemmän bugikorjauksen ja tasapainotuksen – moni suurikin pelillinen ongelma elää ja voi hyvin pelissä edelleen.

Jos korjauksia oli päivityksessä niukasti niin samaa linjaa noudattaa myös lisäsisällön määrä. Päivityksessä ei tullut uutta kartta, uusia ajoneuvoja eikä juuri uusia aseitakaan. Uusi ToW viikkotehtävä  sentään antaa palkinnoksi uuden Medic aseen Zk-383 ja seuraavan viikkotehtävän palkinto on uusi ase Assault-luokalle, Modele 1944. Päivitys toi mukanaan myös uuden Squad Conquest pelimuodon, jossa kaksi 8 hengen tiimiä ottaa mittaa toisistaan kolmella pienemmäksi muokatulla kartalla: Rotterdam, Arras ja Hamada.

Jossakin sentään onnistuttiin, kun toisen kauden viikkotehtävien suorituksen seuranta näyttäisi vihdoin toimivan. Henkilökohtaisesti on vaikeaa ymmärtää, kuinka noinkin yksinkertainen asia voi mennä niin pahasti pieleen.

Ensimmäisen viikon tehtävät liittyvät uuteen Squad Conquest pelimuotoon.

Tehtävät eivät ole erityisen vaikeita suorittaa, mutta suurin osa niistä pitää tehdä SCQ pelimuodossa. Ensimmäisen viikon palkintona on Zk-383 ase Medicille.

  • Pelaa kolme kierrosta SCQ pelimuotoa
  • Viisi Squad Spawnia
  • Tapa tai avusta 20 viholisen tappamisessa squadisi kanssa
  • 15 000 pistettä SCQ pelimuodossa
  • 10 tappoa lipun puolustusalueella
  • Rakenna 15 rakennelmaa
  • Herätä 10 Squad kamua
  • Tee 6 herätystä kuolematta
  • Voita SCQ peli

Palkinnon saa kun tekee yhden ”kaistan” tehtäväpuusta, eli minimissään 4 tehtävää suorittamalla pääsee käsiksi ultimaattiseen palkintoon.

Toinen viikko keskittyy niin ikään SCQ pelimuotoon ja palkinto on Modele 1944 ase Assaultille

  • Pelaa kolme kierrosta SCQ pelimuotoa
  • Tee Squad Wipe (tapa kaikki jäsenet squadista)
  • 15 tappoa lippualueella
  • Tee kaksi tappoa ottamatta itse vahinkoa ollenkaan
  • 5 000 pistettä SCQ pelimuodossa
  • Valtaa 8 lippua
  • Valtaa 2 lippua kuolematta
  • Kutsu 8 resuply pudotusta (squad leader perk, riittää kun olet squadissa jossa tämä tehdään)

Toinen viikko vaikuttaa paikoitellen vähän vaativammalta, mutta tuossahan tulee olemaan sama juttu, että kaikkea ei tarvitse tehdä, yksi kaista riittää.

Squad Conquest kilpapelimuotona

ToW toisen kauden uusi pelimuoto Squad Conquest on Dicen mukaan ”limited time game mode” joka tarkoittanee sitä, että se on vain käymässä pelissä ja poistuu jossakin vaiheessa. Näin alkuun se kuulostaa älyttömältä, koska pelimuoto on kerran jo rakennettu. Miksi se pitäisi poistaa. Ehkä pelimuotoja pidetään tarkoituksella pelissä vain rajattu määrä ja DICE kokeilee erilaisia pelimuotoja, joista suosituimmista tulee pysyviä osia peliin.

Squad Conquest on kaikkein pieninpelimuoto tällähetkellä. Kokonaisuudessaan pelissä taistelee vain 16 pelaajaa kerrallaan – 8 per puoli. Julkisilla palvelimilla pienet pelimuodot ovat vähän haasteellisia, kun pelaajia yleensä tulee ja menee. Jos 64 pelaajan pelissä joku lähtee kesken pelin pois, niin kukaan ei välttämättä edes huomaa sitä, mutta pienessä 16 pelaajan pelissä jo yhden pelaajan lähtö pelistä on prosentuaalisesti iso menetys. Kaiken lisäksi, kun yksi pelaaja lähtee niin pienempi tiimi alkaa hävitä ja menettää lisää pelaajia. Aika usein Squad Conquest pelimuodossa serverit tyhjenevät nopeasti ja kierroksista tulee 5 vs. 2 tyyppisiä turhia pelejä.

Pelimuoto ei ehkä sovi julkisiin peleihin, mutta kilpapelimuotona se vaikuttaa lupaavalta. Järjestän itse Battlefield turnauksia ja olen kovasti miettinyt mikä olisi Battlefield 5:ssa hyvä kilpapelimuoto. Battlefield 1:ssä suosituin pelimuoto oli T5 DOM, eli 5 vs 5 domination. Dominationissa oli edellisessä bäfässä pienemmät kartat, jotka sopivat erinomaisesti 5 vs. 5 pelimuodolle. Nyt Battlefield 5:ssa Domination kartat ovat huomattavasti suurempia, jopa niin suuria, että 5 vs. 5 pelimuoto voisi helposti mennä lipulta toiselle juoksemiseksi ilman kunnollista vihollisen kohtaamista. Myös pienempi 4 hengen squad koko olisi hankala 5v5 pelimuodolle. Käppialueet ovat liian suuria, joka hidastaa peliä turhaan, kun käppialueella voi piileksiä niin monessa paikassa, että putsaamiseen voi mennä liikaa aikaa.

Squad Conquest pelimuotoa pelataan kolmella peruspelistä modatulla kartalla. Kartat ovat pienempiä kuin peruspelin Domination kartat ja liput on sijoitettu uudelleen pienemmälle alueelle. Pelialue sopii hyvin 8 pelaajan joukkueille ja tiiviit kartat pakottavat joukkueet kohtaamaan toisensa. Myös perinteisiä kämppipaikkoja on estetty, esim. Rotterdam-kartalla ei snipujen suosimalle junasillalle pääse lainkaan.

Kartoissa on vielä toivomisen varaa ja niitä pitäisi tasapainottaa. Tällä hetkellä monella kartalla toinen aloituspuoli on selkeästi toista parempi. Lippujen sijoittelulla voitaisiin vaikuttaa asiaan. Esimerkiksi Rotterdamissa liput ovat aivan liikaa yhdessä linjassa ja A-lippu jää käytännössä B-lipun taakse. Jos A-lipulta lähtevä joukkue ehtii vallata molemmat sekä A, että B-liput se hallitsee lippuenemmistöä ja estämällä B-lipulle pääsyn se estää myös tehokkaasti A-lipun valloituksen. Lippuja pitäisi levittää hieman, että lippuenemmistön pitäminen olisi hankalampaa.

Arras kartan pelialue on valittu hieman kyseenalaiselta alueelta. B-lippu on laajojen peltojen ympäröimä. Suuret avoimet alueet ovat hieman haastavia nopeille kilpapelimuodoille.

Hamadassa suuret korkeuserot antavat B-lipun valloittajalle turhan hyvän ylämaan edun, joka on vaikea purkaa.

Vaikka pelimuodossa on vielä hiomisen varaa on siinä kuitenkin potentiaalia Battlefield eSports peliksi. Kokeilin oman klaanini kanssa pelaamista toista klaania vastaan SCQ pelimuodossa. Pelin järjestäminen vaatii hieman sinnikkyyttä, koska Battlefield V pelissä ei ole vielä vuokrapalvelimia. Peli pitää järjestää julkisilla palvelimilla, mutta aikaisemmista Battlefieldeista poiketen pelissä ei ole lainkaan tyhjiä palvelimia. Palvelimet provisioidaan automaattisesti tarpeen mukaan ja tyhjät palvelimet poistetaan niin ikään automaattisesti. Ainoa tapa saada klaanimatsi aikaiseksi on ”valloittaa” joku julkinen palvelin.

Kävimme eilen kokeilemassa tätä ja palvelimen valloittaminen osoittautui melko työlääksi. Ensin etsimme palvelimen, jossa on mahdollisimman vähän pelaajia. Ilmoitin palvelimen numeron vastustajallemme ja menimme kaikki 8+8 pelaajaa jonottamaan samalle palvelimelle. Pikku hiljaa sain oman tiimini toiselle puolelle kokonaan. Siitä alkoi armoton väsytystaistelu, kun yritimme saada vastapuolen ”ulkopuolisia” luovuttamaan. Kokeilimme sitä ettemme pelaa ollenkaan, mutta tehokkaimmaksi osoittautui vastustajan totaalinen nöyryytys. Kun vastapuolelle alkoi pikku hiljaa ilmestyä vastustajamme edustajia pyysin, etteivät he osallistuisi kierrokseen ollenkaan, joka teki ”ulkopuolisten” pelaajien aseman entistäkin tukalammaksi.

Noin tunnin väsytyksen jälkeen saimme palvelimen kokonaan itsellemme. Meidän puolella oli kahdeksan FWS pelaajaa ja vastassa kahdeksan 3rd-klaanin pelaajaa. Ensimmäinen Battlefield V klaanimatsi oli alkamassa…

Mielenkiintoista nähdä millainen Battlefieldin Royale pelimuodosta tulee, kun Firestorm-pelimuoto julkaistaan joskus maaliskuussa. Se voisi olla toinen kandidaatti kilpapelimuodoksi. Mutta siihen on vielä aikaa. Toivottavasti ennen sitä saamme jo vuokrapalvelimet, että voimme järjestää matseja ihan omilla palvelimilla. Ja toivottavasti Squad Conquest pelimuoto ei häviä heti tämän toisen ToW kauden jälkeen.

jamppu_fi

Peliyhteisön papparainen ja Battlefield veteraani. Pelikaistan epävirallinen Battlefield kirjeenvaihtaja. YouTube: http://youtube.com/jamppufi Striimi: http://twitch.tv/jamppu_fi Keskityn pääasiassa FPS peleihin ja 90% kaikesta materiaalista käsittelee Battlefield pelisarjaa.

Vastaa