BlogitRasteri

Tankit vyöryivät Pelikaistalle

Tervehdys, kaistalaiset!

Pelikaistan jäsenten määrä nousi räjähdysmäisesti, kun neljän suomalaisen klaanin yhteenliittymä siirtyi elokuun alussa peliyhteisömme yhteyteen. Melkein heti perään saatiin mukaan myös viides World of Tanks -peliä tahkova klaani. Toisin sanoen, liikenne Pelikaistan foorumilla on kasvanut roimasti ja pieniä muutoksia on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Olen kuitenkin pyrkinyt ilmoittamaan näistä muutoksista mahdollisimman aktiivisesti keskustelualueillamme. Yhteisömme jatkaa toimintaansa muuten normaaliin tapaansa, paitsi että meillä on nyt mukana enemmän porukkaa ja tiivistä yhteistyötä vasta mukaan tulleiden klaanien kanssa.

Yhteensä foorumin käyttäjiä kertyi viime kuussa 792, joista rekistöröityi pelikaistan jäseniksi 126 henkilöä ja tämän hetkinen määrä on jo 184 kaistalaista. Lisäksi Pelikaistan Steam rymässä on kohta 700 jäsentä ja sehän tietää taas peliarvontaa, mutta siitä lisää informaatiota kun asia on ajankohtaisempi!

Siirrytään siis itse asiaan eli World of Tanks Klaanien esittelyyn!

Poiketen monesta hiipuvasta suomalaisesta klaanista tai yhteisöstä, meillä on kehittyvä ja kasvava peliyhteisö. Tarjoamme nyt tankkipelistä kiinnostuneille paikan niin vasta-alkajille, kuin jo pidemmälle ehtineille. Pelikaistaan saapuneet klaanit mahdollistavat osaamisen ja tankkikaluston kehittymisen myötä jokaiselle pelaajalle oman ”urapolun” kohti kovempaa klaania yhteisömme sisällä. Tarkoituksena on pitää yllä hyvää ja rentoa ilmapiiriä, vaikka WoT-klaaneissa pelataankin tavoitteellisesti.

Pelikaista WoT- klaanit tarjoavat mm.

  • Pelaajan taito- ja kalustotasoa vastaavan klaanin
  • Peliseuraa, lähes vuorokauden ympäri
  • Opastusta ja omien pelitaitojen kehittämistä
  • Johdettua yhteispeliä laaditun taktiikan mukaisesti
  • Kultaa (peli valuuttaa) menestyksen ja aktiivisuuden mukaisesti
  • Yhteistoimintaa klaanien välillä
  • TeamSpeak ja foorumi palvelut
  • Peliseuraa myös muissa Pelikaistan pelaamissa peleistä
  • Kavereita ja tapaamisia (miittejä)

 

KLAANIEN ESITTELY

Finnish Flying Tank Brigade [FF-TB] on ensimmäinen klaani aloitteleville pelaajille, jotka ovat kiinnostuneet taktisesti johdetusta yhteispelistä. FF-TB:n tehtävä on kehittää pelaajien taitoja ja kalustoa. Tärkeimmät pelimuodot ovat platoona ja Tier6 Clan Wars. Pelaajien taidon ja kaluston kehittyessä on mahdollista siirtyä Pelikaistan kovempiin klaaneihin.

AIRO [AIRO]
on Clan Wars ja Stronghold-klaani. AIROSSA pelataan monipuolisesti kaikkia pelimuotoja kaikilla Tiereillä ja osallistumme WG:n turnauksiin. Painopiste on Tier 8 Clan Wars ja Stronghold taisteluissa. Tavoitteena on menestyä Tier 8 CW -kartalla, kehittää omia pelitaitoja sekä hankkia Tier 10 vaunukalustoa.

Suomalaiset Isommat Surma Ukot [SISU] pelaa isoimmilla Tier 10 tankeilla mutta on tällä hetkellä vielä tauolla.

Tanks of Metal [METAL] on Clan Wars ja Stronghold-klaani, missä pelataan kovaa isoimmilla tankeilla. Taitavien pelaajien urapolku johtaa METALLIIN. METALLISSA pelataan monipuolisesti kaikkia pelimuotoja, painopisteen ollessa Tier 10 tankeissa. Tavoitteena on menestyä Tier 10 CW -kartalla

Klaaniin voit hakea Pelikaistan keskustelualueen (foorumin) kautta.
Yleiset vaatimukset ovat listattuna alapuolella. Katso klaanien tarkemmat vaatimukset Wargamingin sivuilta, linkit löytyvät klaanien esittelystä.

  • K18 suomenkielinen
  • Aktiivinen pelaaminen 2 – 5 kertaa viikossa
  • Tahtoa kehittää omia pelitaitoja ja osallistua yhteiseen tekemiseen
  • TeamSpeak3 + mikki
  • Foorumin seuraamista

Rasteri

Rasteri, 34 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

1 thought on “Tankit vyöryivät Pelikaistalle

  • Poistin URHO -klaanin kuvauksen, sillä se erosi Pelikaistan WoT-klaanien kokonaisuudesta.

    Reply

Vastaa