BlogitRemos

Ensikosketus: Fallout 4

Hetkisen aikaa sitten pääsin käsiksi Bethesda Softworksin uusimpaan uuteen Playstation 4:llä eli siihen kaikkien odottamaan Fallout neloseen. Peli on julkaistu klo 00.00 per aikavyöhyke.

Ennakkoon lataaminen oli onnistunut uhkailuista huolimatta hyvin ja vaikka PS4 kyllä huusi kuin hyeena pelin käydessä, niin mitään jäätymisiä ei ensimmäisten parin tunnin aikana tullut vastaan.

Ensinäkemältä peli tosiaan vaikuttaa varsin hyvältä. Oman hahmon luonti on… ihan mielenkiintoisen oloinen operaatio, voisi sanoa innovatiivinen jos se ei kuulostaisi liian teennäiseltä. Verrattuna ainakin Bethesdan aiempaan roolipelimenestykseen, TESV: Skyrimiin, Fallout nelosen hahmon luonti kulkee mukavasti pelimaailman historia-infon ja tunnelmanluonti tutoriaalin lävitse.
Sen verran haluaisin sanoa tuosta alusta ainakin, että dialogit takkuavat ja kuulostavat kummallisilta, sillä henkilöiden puheiden välissä on kovin pitkät tauot, muttei kuitenkaan tarpeeksi pitkät jotta niitä voisi pitää ”kiusallisina hiljaisuuksina”… Ehkä se on vain minun mielipide, mutta jotenkin keskustelut tuntuvat melkein kakkoslaadulta pelissä.

Pelin UI näyttää melko hyvältä ja selkeältä, ja onnellisesti voin todeta, että sen värin voi valita mieleisekseen. Väreistä puheenollen pelin värimaailma on mukavan oloinen muutenkin. Siirto ensimmäisestä kolmanteen persoonan tapahtuu saumatta, kuten Skyrimissä, ja niistä voi joko valita mieleisensä tai pelata tilanteen mukaan. Henkilökohtaisesti pidän Bethesdan juoksu/kävelyanimaatiota (edelleen) hieman hassuina ja suosin ensimmäistä persoona.

Pelin alkumetreillä esitellään aseiden muokkaus, mikä vaikuttaa todella ”siistiltä” ominaisuudelta. Mitäpä jos liittäisit siihen putkenpätkään kirveen? Pidempi lipas, onnistuu, pimeässä hohtavat tähtäimet, khyyl. Kaiken tämän saa etsimällä tiettyjä resursseja maasta, ilmasta ja niistä kaapeista. Näin heti äkkiseltään en osaa sanoa kuinka kauan pienten osien etsiminen kestää ja kuinka tarpeellinen tuo aseiden muokkaaminen loppujen lopuksi on, mutta on se ainakin paljon tyydyttävämmän näköinen kuin Skyrimin smithing.
Pitää myös heti kiittää Bethesdaa ratkaisusta, että laatikoiden avaaminen ei ole enää tarpeellista, vaan kaappien ja ruumiiden sisällön näkee kätevästi niitä tuijottamalla. Olisin kyllä toivonut, että lukkojen avaamiselle olisi keksitty jotain uutta, nyt käytössä on Skyrimin tiirikoinnin kanssa identtinen mekaniikka, missä tarkoituksena on pyöritellä ruuvimeisseliä lukossa satunnaisesti kunnes se aukeaa tai sinulta menee hermo ja annat sen olla… enkä ainakaan itse pidä siitä laisinkaan.
Ampuminen tällä kertaa myös toimii, sillä oma pelkoni oli Fallout 3 tyyppinen ratkaisu; eli jos et tykännyt VATSista (automaattisesta ampumisjärjestelmästä), niin paska säkä sillä muuten et ainakaan osunut mihinkään. Nyt VATS näyttäisi olevan melko lailla vain toinen vaihtoehto, joskin uskoisin että sitä pääsee myös parantelemaan myöhemmin.

Sitten pikanäkemys niistä julkaisupäivien glitcheistä ja bugeista. Fallout 4 toimii hyvin. Seinän toiselle puolelle pääsin warppaamaan istumalla siellä toisella puolella olevaan tuoliin ja muutama näkymätön seinä/katto tuli vastaan… mutta muuten en kyllä huomannut mitään peliärikkovaa. Liikkuminen tuntui ainakin PS4:llä jotenkin puuroontuvalta, kuin siinä olisi jonkinlainen kiihtyvyysominaisuus, mutta ehkä sen kuuluikin tuntua siltä.

Tarkempia arvosteluja odotellessa.

Remos

Arvostelija ja blogisti Pelikaistalla vuodesta 2015 lähtien. Osoitan erityistä kiinnostusta yksinpelejä ja arvosteluja kohtaan. Internetissä minut tunnistaa käyttäjämerkeistä Remos tai RemosPendragon.

2 thoughts on “Ensikosketus: Fallout 4

  • No nyt tuli kirjoitus tuoreeltaan. Painomuste on tuskin kuivunut pelikotelon kannesta ja jo pukkaa juttua Pelikaistalle – Hienoa Remos.

    Tää on vaan pelottavaa, kun sun kirjoitukset innoittaa harkitsemaan erilaisten pelien hankintaa, vaikken ehdi pelata edes jo omistamiani pelejä.

    Yritän kovasti vielä välttää Fallout 4sta, ihan vaan siks että ehtisin edes kokeilla Battlefronttia. Mut suottaapi olla, että kuitenkin sen Life is Strangen ostan sadepäivien varalle 😛

    Hyvä juttu Remos.

    Reply
    • Olin ystäväni luona valvojaisissa ja lyötiin puoleltaöin laite käyntiin ja lähti heti toimimaan. Kaveri pelasi ja minä kirjasin, itse kun en oikein tuohon ohjaimeen taivu. Ajattelin että kun nyt on mahdollisuus näin tehdä arvostelu/katsaus uuden uutukaiseen niin kyllähän se pitää tehdä! Harvoin kuitenkaan tulee mitään ennakkotilattua ihan niiden julkaisupäivän PC ongelmien takia.

      Mutta jos itse joutuisin valitsemaan, niin Life is Strange sentään on sen 10-16 tuntia riippuen miten sen pelaa, kun taas Fallout 4 kyllä huutaa pelitunteja itselleen varmaan satatolkulla.

      Reply

Vastaa