ArvostelutToiminta

Arvostelussa: War of the Vikings

Pelattavuudeltaan ainakin hieman parempi kuin edeltäjänsä War of the Roses, joka on samaan tapaan pelkkää miekkojen kalistelua sisältävä moninpeli, tosin tällä kertaa kentillä riehuu ritarien sijaan viikingit.

Pelimuotoja on alkuun tiimitappomatsi ja kontrollipisteiden hallintaan keskittyvä Conquest, mutta lisää on tietenkin kehityksen mukaan luvassa.

Fatshark on jälleen lähtenyt reippaasti liikkeelle muokatessaan Mount & Bladen koodia. Perustaistelu toimii edelleen samalla logiikalla kuin aiemmissa peleissä. Hiiren liike määrää lyönnin tai torjunnan suunnan, mutta nyt lyöntiin voi ladata tarkkuutta ja voimaa. Myös jousiammunnassa pelin aikana näkyy palkki, josta ilmenee milloin nuolen voima on suurimmillaan. Sen jälkeen alkaa vapina, jonka myötä tarkkuus laskee.

Pikaisen Free weekend testaukseni jälkeen voin todeta vain, että War of the Vikings on early access versioksi ihan viihdyttävä peli, mutta ei vielä vedä vertoja Chivalry: Medieval Warfare:n brutaalille silpomiselle.

Rasteri

Rasteri, 34 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa