Artikkeli

Pelien muutos vanhemman pelaajan silmin

Et ehkä nuorempana pelaajana usko, mutta tietokoneilla oli seikkailupelejä jo viime vuosituhannella. Esimerkiksi sanaseikkailut, joissa ei ollut grafiikkaa lainkaan ja hahmojen ohjeet piti kirjoittaa englanniksi – tämä jos mikäli auttoi englannin kielen perusverbien opettelussa. Siihen aikaan tietokoneiden muistikapasiteetti oli pienempi kuin nykyisten kellojen ja graafiset ominaisuudet samoin, mutta jo silloin pelaaminen oli kivaa ja viihdyttävää ajanvietettä.

Vähitellen tekniikka kehittyi ja kotitietokoneet ja konsolit saivat vuosi vuodelta lisää muistia ja niiden graafiset ominaisuudet paranivat. Vähitellen tulivat pelit, joissa hahmoja jo liikuteltiin joko näppäimistön painalluksin tai joystickillä, mutta oltiin vieläkin kaukana nykyaikaisista pelimaailmoista. Nämä 90-luvun pelit olivat jo antamassa jotain mallia sille, mitä tulevilla vuosilla olisi annettavaa pelimaailmojen suhteen. 90-luvulla suosituimpia pelejä olivat kuitenkin ajo- ja ammuntapelit, joissa tapahtui nopeammin ja enemmän – nämä pelit olivat hyväksi pelien leviämiselle ja pelaamisen kasvamiselle, mutta seikkailupeleille 90-luku ei ollut sitä otollisinta aikaa, koska seikkailupelit veivät useimmiten paljon enemmän aikaa pelata, eivätkä ne tarjonneet räjähdyksiä ja taisteluita. Seikkailupeleissä oli jo silloin tarjolla kuitenkin kokonaisten maailmojen rakentamista, kuten vuonna 1997 markkinoille tullut Age of Empires näytti.

Digitaaliset maailmat ja pelaajat

Siinä missä nämä entistä laajemmat digitaaliset pelikokemukset alkoivat 2000-luvulla tarjota entistä monipuolisempia mahdollisuuksia ja entistä viihdyttävämpiä pelikokemuksia, saatiin aikuispelaajiakin entistä enemmän mukaan pelaamaan – 2000-luvun pelit pystyivät vähitellen tarjoamaan kaiken ikäisille pelattavaa, helposta ja vaikeasta kategoriasta.

2000-luvulla alettiin myös nähdä pelisarjoja. Niitä tuli niin sotapeleistä kuin ajopeleistä, ja myös esimerkistämme Age of Empiresta, jonka viimeiset uudet versiot ovat ilmestyneet vuonna 2021. Age of Empires on hyvä esimerkki pelistä, joka on kasvanut ja kehittynyt tekniikan kehittymisen myötä nykyiselleen, sen sisäisissä mahdollisuuksissa ei ole otettu käyttöön kaikkea mahdollista, sillä silloin peli olisi aivan liian vaikea pelata ja hallita. Pelaamisen pitäisi olla yhtä helppoa kuin live casino pelipöytien äärellä, ja sen voi jokainen testata, vaikka pelaamalla yhtä kaikkien aikojen ikonisinta seikkailupeliä Word of Warcraftia.

World of Warcraft

WoW on peli, jonka nuorempi poikani esitteli minulle pelinä, jota hän halusi pelata. Oltiin varmaan vuodessa 2005 ja pelisarja oli alkanut edellisenä vuonna. Tätä aiemmin olimme pelanneet lähinnä ajopelejä sekä Age of Empires peliä, mutta WoWin monipuolisuus otti minut haltuun alusta alkaen. Se oli myös ensimmäisiä pelejä, joita pelasimme yhdessä netissä, mutta useimmiten kuitenkin aivan omia reittejämme ja omia aikoinamme, sillä pelityylimme oli erilainen – se ei tarkoita, ettemmekö olisi suorittaneet kymmeniä taisteluita ja tehtäviä nimenomaan yhdessä.

WoW oli ensimmäinen digitaalinen online seikkailupeli, joka todellakin vei mukanaan kymmeniksi tunneiksi tuon vuoden 2005 jälkeen aina vuoteen 2012 saakka, jolloin viimeisempänä osana pelasimme WoW: Mists of Pandaria ja olime nousseet tasolle 90 pelissä. Noiden vuosien aikana pelaamisesta piti maksaa kuukausimaksua – eli pelaaminen ei todellakaan ollut halpaa.

2000-luvun muutokset

2000-luvulla mentiin alku vielä paljonkin pelejä pelaten, mutta siinä 2008 tienoilla tapahtui iso muutos, kun arkiseen elämään tuli mukaan sosiaalinen media, ja sen sisältämät pelit. Nyt pelaamiseen tuli uusi kulma, kun sosiaalinen pelaaminen tuli mukaan. Facebook pelit olivat ajantäytön ykkösenä useamman vuoden, kunnes taas jotain muuta tuli niiden tilalle: mobiilipelit. Totta kai pelasin jo aikoinaan nokialaisella matopelejä, mutta nämä 2010-luvun mobiilipelit olivat aivan jotain muuta, ja olivat ne sitten nettikasinoa, seikkailua tai ajopelejä, toimivat ne porttina aivan uudenlaiselle pelaamiselle: kilpailulliselle videopelaamiselle.

Eurheilun aikakausi

Vaikka oma ikä alkaa olemaan jo siellä hyvinkin keski-iän puolella, se ei tarkoita, etteikö mobiilipelaamisessa olisi tullut uusi oma aktiivinen vaiheensa pelien kuten PUBG, COD ja LoL Wild Rift kautta useammaksi vuodeksi. Nämä kaikki pelit mahdollistavat jopa ammatikseen pelaamisen, mutta samalla ne vaatisivat aivan järkyttävän paljon pelaamista ja ajanviettoa nimenomaan pelaamiseen liittyvissä yhteisöissä – tässä iässä sitä aikaa ja mielenkiintoa ei kuitenkaan ole niin paljoa.

Yhteenveto

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Joskus silloin 80-luvulla pelaaminen oli nörttien puuhaa, eikä se ollut niin hienoa kuin mitä siitä puhuttiin. Se ei myöskään ollut samalla tavalla aikuisten arjessa soveltuvaa, mutta näin 30 vuotta myöhemmin silloiset lapset ovat aikuisia, ja pelaaminen on nykyään ok kaikille ikäryhmille. Pelaamisesta on tullut arkea, se on mahdollinen harrastus tai jopa ammatti ja pelit muuttuvat entistä monipuolisemmiksi, mutta samalla markkinoille tulee jo myös retropelejä, joilla halutaan palata niihin vanhoihin yksinkertaisiin peleihin. Näin yli 30 vuotta videopelejä pelanneena olan iloinen saadessani yhä vieläkin pelata lasteni kanssa – vaikka ei olla edes samassa kaupungissa – seikkailut jatkuvat edelleen.

Blaster280

Vanhanliiton pelaaja ja Sci-Fi elokuvien ja tv-sarjojen suurkuluttaja.