Artikkeli

Pelaamisen kasvu: Faktoja pelaamisen yleistymisestä

1990 -luvulla ilmestyivät Segat ja Nintendot, jotka saivat ihmiset istumaan kotisohville pelaamaan erilaisia pelejä. Tiesitkö, että Segan Sonic oli yksi aikansa suosituimmista peleistä? Vielä tänä päivä Sonic on tunnettu, sillä Sonic Mania on viimeksi ilmestynyt PlayStation 4 konsolille ja viime vuosina on ilmestynyt myös  esimerkiksi Sonic The Hedgehog elokuva.

Erilaisten pelien pelaamisen määrä yleistyy vuosi vuodelta. 1990 luvulta alkaen on pelaamisen määrä moninkertaistunut ja samalla pelaamisesta on tullut huomattavasti hyväksytympää kuin mitä se oli tietokoneiden yleistymisen, konsolipelien yleistymisen ja internetin alkuvaiheiden aikoihin. Nykyisin lähes jokainen pelaa tai on edes pelannut erilaisia pelejä jonkinlaisella laitteella. Oli tarjolla sitten videopelejä, sovellus pelejä tai kasinopelejä, niin pelaajia riittää nykyisin hyvin paljon.

Konsolien kehitys on ollut huimaa

Erilaisten pelilaitteiden määrät ovat kasvaneet ja vuosien mittaan. Ensin ilmestyivät tietokoneet, sitten Nintendo ja Sega. Nintendo aloitti 1980 luvulla pelaajien hurmaamisen ja Sega ilmestyi myös 1980 luvun lopulla kauppoihin. Myös Gameboy oli hyvin suosittu pelilaite, jolla pelaaminen oli mahdollista myös esimerkiksi automatkoilla. Gameboy oli Nintendon käsikonsoli, joka kuitenkin on nykyisin painunut jo unholaan monilta. Nykyisin Nintendon käsikonsoleista tunnetuin on Nintendo Switch, joka on suuressa suosiossa etenkin nuorten keskuudessa.

1995 ilmestyi ensimmäinen Playstation, joka nykyisin tunnetaan PS1 nimellä. Tuon jälkeen Playstatioineita on ilmestynyt tasaiseen tahtiin, viimeisimpänä 2020 ilmestynyt Playstation 5, eli PS5, joka on suosionsa vuoksi ollut haastava monille hankkia. Xbox ilmestyi vuonna 2002 kilpailemaan tuolloin suositun Playstation 2 konsolin kanssa. Xbox sai seuraajansa, eli Xbox360 vuonna 2005. Vuonna 2013 ilmestyi Xbox One ja viimeisimpänä vuonna 2020 Xbox X/S. Yksi suosituimpia pelejä Playstationille oli aikoinaan Crash Bandicoot, mutta esimerkiksi Call of Duty on ollut suosittu peli niin Xboxilla kuin Playstationeillakin.

Pelaaminen harrastuksena tai ammatiksi

Pelaaminen on hyvin suosittua sekä harrastuksena, että myös ammatiksi. Nykyisin monet pelaavat vähintään aikansa kuluksi. Kuitenkin varsinkin viime vuosien aikana on yleistynyt myös ammattilaismainen pelaaminen, eli elektroninen urheilu. Monet aloittavat pelaamisen siten, että videopelejä pelataan kun on sopiva aika pelaamiselle. Vuosien varrella pelaajat kehittyvät ja pelaamisesta tulee entistä tavoitteellisempaa.

Toisinaan pelaajat päätyvät harrastuksen parista ammattiin. Tunnetuimpiin e-urheilupeleihin kuuluvat League of Legends (LOL), Counter Strike: Global Offensive (CS:GO) sekä muun muassa Dota 2. Joukkueita on useita, mutta tunnetuimpia ovat OG sekä Team Liquid. Suomalaisista joukkueista ENCE on tunnetuin. E-urheilijat voivat tienata jopa miljoonia kisavoitosta, kuten Jesse Vainikka, Topias Taavitsainen sekä Lasse Urpalainen ovat tienanneen Dota 2 maailmanmestaruuskilpailuista.

Pelaamisen lisääntyminen

Vuosiin on mahtunut paljon erilaisia konsoleita sekä käsikonsoleita, mutta viime aikoina myös mobiilipelaaminen on kehittynyt paljon. On arvioitu, että 1990 -luvun pelaamisesta on suomalaisten pelaaminen lisääntynyt peräti nelinkertaiseksi tähän päivään mennessä.  Mikä ei ole ihme, sillä pelit ovat laadukkaampia, monipuolisempia, niitä voi nykyään pelata moninpeleinä ja usein myös verkossa. Usein pelit ovat myös helposti saatavilla, esimerkiksi älypuhelinten sovelluksissa.

Nykyisin lähes jokaisesta kodista löytyy sekä tietokone, että ainakin yksi pelikonsoli. Lisäksi lähes jokaisella ihmisellä on käytössään älypuhelin, jolla pelataan niin lasten pelejä, opettavaisia pelejä kuin myös haastavampia pelejä. Monesti sovellukset mahdollistavat myös pelaamisen verkossa ystävien kanssa. Tämän hetken suosituimpiin sovelluksiin kuuluvat sekä Among Us, että Roblox. Näin ollen ihmisillä on aina ainakin jonkinlainen pelilaite käytössään, jolloin myös pelaamaan on nopeampi päästä.

Pelikaista.fi

Pelaamisen ohella luomme peliaiheisia uutisia, arvosteluita ja blogeja yhteisömme jäsenten sekä itsemme iloksi. Jos haluat auttaa Pelikaistaa kasvamaan, liity mukaan vaikkapa kirjoittajien remmiin! Lue lisää..