Artikkeli

Odotetuimmat tänä vuonna julkaistavat moninpelit

Vuosi 2021 on suuri vuosi uusien moninpelien osalta. Monet pelistudiot ja kehittäjät ovat julkaisemassa heidän parhaimpia ja odotetuimpia moninpelejä tänä vuonna, kaikille parhaille genreille. Myös uuden sukupolven pelikonsolit, kuten PS5 ja XBOX Series-konsolit tekevät tästä kokemuksesta entistäkin loistavamman, pidit sitten FPS-peleistä tai RPG-peleistä.

Diablo 4

Diablo 4 on tuleva Blizzard Entertainmentin julkaisema roolipeli, jossa on monia Diablo-pelisarjalle uusia ominaisuuksia, kuten PVP (Player vs Player) mahdollisuus ja uusi avoin maailma. Pelissä voit pelata eri ns. “luokissa”, joista esimerkkeinä on Barbarian ja Sorceress, jotka molemmat on nähty pelisarjassa jo aiemmin. Peliä voi pelata ainoastaan internet-yhteyden avulla ja offline tilaa ei pelissä ole. Peli tulee sisältämään monia vallankumouksellisia ominaisuuksia moninpelikokemuksellesi. Se julkaistaan kaikille uuden sukupolven pelikonsoleille, sekä PC:lle ja näillä näkymin se julkaistaan vuonna 2021, mutta on myös mahdollista että julkaisu viivästyy esimerkiksi koronavirus pandemian vuoksi vuoteen 2022. Diablon tyyppistä hauskanpitoa löytyy sillä aikaa myös sivustolla, joka tarjoaa parhaat rahapelit suomessa.

The Outlast Trials

The Outlast Trials on tuleva tunnetun Red Barrels-pelistudion kehittämä jatko-osa rakastetulle Outlast sarjalle ja sen kolmas installaatio. Pelisarja on tunnettu kauhupelifanien joukossa ja Outlast Trials tulee varmasti jatkamaan pelisarjan hyvää mainetta. Peli ollaan julkaisemassa vuonna 2021 PC:lle, PS5:lle ja XBOX Series X, sekä S-konsoleille.

Rainbow Six Quarantine

Rainbow Six Quarantine on tuleva Ubisoftin kehittämä FPS-peli. Se on jatkoa jo FPS-fanien tuntemalle Rainbow Six Siegelle ja peli sisältää monia elementtejä ja operaattoreita tuosta pelistä. Peli sijoittuu lähitulevaisuuteen ja tarinan osalta pelissä täytyy tiimityöskentelyn avulla taistella teknologisen parasiitin uhkaa maapallolle. Pelin julkaisu suunniteltiin alun perin vuodelle 2020, mutta koronavirus pandemian takia julkaisupäivää on jouduttu siirtämään vuodelle 2021, jolloin se julkaistaan PC:lle, PS5:lle, PS4:lle, XBOX Onelle ja XBOX Series-konsoleille. Voit lukea pelistä lisää Quarantinen verkkosivulla.

Battlefield 6

Battlefield 6 on tuleva Electronic Artsin kehittämä FPS-peli. Battlefield-pelit ovat tunnettuja järkevistä pelimekaniikoista ja kauniista grafiikoista ja uskomme, että tämä Battlefield-pelisarjan uusin installaatio tuo viemään pelisarjan täysin uudelle tasolle. Pelin julkaisu on suunniteltu vuoden 2021 loppupuolelle ja se julkaistaan uuden sukupolven konsoleille PS5, XBOX Series S/X, sekä PC:lle ja aikaisemman sukupolven konsoleille XBOX One ja PS4. 

Back 4 Blood

Back 4 Blood on tuleva Turtle Rock Studiosin kehittämä FPS moninpeli. Pelin odotetaan esimerkiksi mekaniikkojen osalta olevan hyvinkin samanlainen esimerkiksi Left 4 Dead-sarjan pelien kanssa, sillä molemmissa peleissä on PvP elementti, sekä 8 pelaajaa yhdessä pelissä. Peli sijoittuu tarinan osalta maailmaan, jossa uudenlainen loinen on päässyt aiheuttamaan globaalin epidemian. Pelissä voit valita hahmoksesi yhden “Cleanerin”, joka erikoistuu loisia vastaan taistelemiseen. Pelin julkaisu on suunniteltu vuoden 2021 Lokakuun 12. päivälle ja oletetaan olevan pelattavissa PS5:llä, XBOX Series-konsoleilla, PC:llä, PS4:llä ja XBOX One:lla. Tästä mahtavasta pelistä voit lukea lisää pelin verkkosivulla.

CrossfireX

CrossfireX on tuleva Remedy Entertainmentin ja Smilegate Entertainmentin kehittämä FPS-moninpeli. Peli antaa jatkoa sarjan aiemmalle Crossfire-pelille, jota on verrattu esimerkiksi Esports-maailmassa tunnettuun Counter Strike: Global Offensiveen. Pelin julkaisu on suunniteltu vuodelle 2021 ja se olisi saatavilla uuden sukupolven konsoleille PS5 ja XBOX Series X/S.

Pelikaista.fi

Pelaamisen ohella luomme peliaiheisia uutisia, arvosteluita ja blogeja yhteisömme jäsenten sekä itsemme iloksi. Jos haluat auttaa Pelikaistaa kasvamaan, liity mukaan vaikkapa kirjoittajien remmiin! Lue lisää..

Vastaa