Mitä ottaa huomioon ennen eSports vedonlyöntiä? – 3 tärkeää asiaa

Jokaisen urheilulajin parissa on paljon tekijöitä, jotka pitäisi osata huomioida ennen kuin asettaa minkäänlaisia vetoja. Asiat ovat kuitenkin vielä hieman monimutkaisempia E-urheilun parissa.

Hektinen, jatkuvasti muuttuva aikataulu sekä monet vaihtuvat muuttujat ovat syy siihen, miksi eSports-vedonlyönti voi kuulostaa aluksi hieman pelottavalta ajatukselta.

Suurimmaksi osaksi E-urheiluun liittyvä vedonlyönti ei onneksi juurikaan eroa mistään muista urheilulajeista. Kun osaa punnita joukkueiden vahvuudet, heikkoudet ja viimeaikaiset tulokset, niin saa hyvän käsityksen siitä, mihin suuntaan vedonlyönnin kanssa kannattaa lähteä.

Asiaa helpottaa vielä entisestään se, että nykypäivänä markkinoilla voi asettaa täysin ilmaisia vetoja erilaisten bonusten ansiosta. Esimerkiksi ilmaisveto ilman talletusta mahdollistaa eSports-vedonlyönnin ilman mitään riskejä, jolloin voittoja voi lähteä metsästämään ja alaan tutustumaan matalalla kynnyksellä.

E-urheilun historia lyhesti

Ensimmäinen eSports-turnaus oli vuonna 1995 ja tuohon aikaan niistä ei voinut vielä voittaa rahapalkintoja. Ajan myötä E-urheilu on tunnustettu viralliseksi urheilulajiksi monessa eri maassa, ja Venäjä oli siinä ensimmäinen.

Vuosien mittaan E-sports turnaukset, joukkueiden määrät ja rahapalkinnot ovat kasvaneet hurjasti. E-urheilusta on tullut jopa suositumpaa kuin monesta muusta “oikeasta” urheilulajista, kuten baseballista.

Aiemmin moni joukkue saattoi vain saada kutsun isoon turnaukseen, mutta tänä päivänä niiden täytyy läpäistä karsinnat, jotta he voivat päästä käsiksi tuohon haluttuun kutsuun.

Tällä hetkellä eSportsin parissa lyödään enemmän vetoa kuin esimerkiksi tenniksessä, lentopallossa ja käsipallossa, ja on ennustettu, että määrä voi jopa ohittaa oikeissa olosuhteissa jalkapallonkin.

Asiat, jotka tulee ottaa huomioon ennen eSports vedonlyöntiä

1)   Tutustu joukkueiden viimeaikaiseen historiaan

Joukkueiden tilanteet ja onni voivat muuttua E-urheilussa hyvinkin nopealla aikataululla. Pelien päivitykset ja erilaiset laajennukset voivat vaikuttaa todella paljon joukkueiden vahvuuksiin ja heidän strategioidensa toimivuuteen.

Tämän lisäksi esimerkiksi uupumukset, aikaiset eläköitymiset ja joukkueiden sisäiset myllerrykset voivat saada kaatumisen tapahtumaan hetkessä.

Siksi onkin suotava katsoa joukkueiden viimeisimpiä tuloksia ja saavutuksia turnauksissa. Miten joukkue pärjäsi? Kenet he voittivat? Kelle hävittiin? Oliko tuloksilla merkitystä?

Jos joukkue luisuu alamäkeen, niin silloin ei välttämättä kannata lyödä vetoa heidän puolestaan. Toki, silloin voi betsata heitä vastaan.

Joukkueen senhetkisen tilan ja tulevaisuudennäkymien ennakoiminen on ratkaisevassa roolissa vedonlyönnissä.

2)   Katso kahden joukkueen välistä historiaa

Tietyillä joukkueilla voi olla etulyöntiasema tiettyjä vastustajia vastaan, olipa se sitten taktinen tai psykologinen. Siksi onkin tärkeä vertailla vastakkain olevien joukkueiden keskinäistä historiaa.

Koska joukkueissa voi tapahtua niin paljon muutoksia lyhyessä ajassa, niin ei kannata katsoa useiden vuosien päähän, vaan kannattaa tutkailla viimeistä paria kuukautta.

3)   Kiinnitä huomiota eSports-uutisiin

E-sportsiin liittyy hyvin monia muuttuvia tekijöitä esimerkiksi joukkueen kokoonpanon, aikaerojen, viisumien ja loppuun palamisten kanssa. Useimmiten tällaiset muutokset eivät ole joukkueelle edullisia.

Joukkueet voivat esimerkiksi vetäytyä pois juuri ennen turnauksen alkua ja korvaavia pelaajia voidaan kutsua kylmiltään paikkaamaan aukko. Tällaisen hektisyyden vuoksi uutisten jatkuva seuraaminen on E-urheilussa paljon tärkeämpää kuin perinteisessä urheilussa.

Miten voittaa eSports vedonlyönnissä?

Vedonlyönnissä olennaisessa osassa on hauskanpito ja rahan voittaminen, ja hyvä uutinen on se, ettei voittaminen perustu pelkkään tuuriin, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten matematiikka, työnteko, taito ja kokemus.

Tässä ovatkin yleisimmät vinkit siihen, miten E-sports vedonlyönnissä voi voittaa parhaiten:

  • Pelaa pelejä itse ja opi niiden salat
  • Tee taloudellinen suunnitelma, kuten kuukausittainen vedonlyöntibudjetti
  • Luo panostussuunnitelma
  • Valitse paras E-sports vedonlyöntialusta
  • Analysoi joukkueet ja pelaajat
  • Älä vastusta muutoksia
  • Hyödynnä bonukset

Pelikaista.fi

Pelaamisen ohella luomme peliaiheisia uutisia, arvosteluita ja blogeja yhteisömme jäsenten sekä itsemme iloksi. Jos haluat auttaa Pelikaistaa kasvamaan, liity mukaan vaikkapa kirjoittajien remmiin! Lue lisää..

WordPress Lightbox Plugin