jamppu_fiUutiset

Battlefield hoi, minne matka?

Dice julkaisi jälleen tietoa Battlefield 1:n tulevaisuudesta. Tietoa ei paljon heru ja koko tiedotus tuntuu enempi pakkolliselta ilmotukselta innon ylläpitämiseksi, kuin todelliselta tiedottamiselta.

Vivaldi pitäköön vuodenaikansa, päivitykset kuukausittaisiksi

Dice julkaisi päivityksiä jo BF4sessa keskimäärin 4 kertaa vuodessa. Päivitykset nimettiin innovatiivisesti vuodenaikojen mukaan. Sama kaava on näkynyt myös BF1:sessä, edellinen päivityshän oli talvipäivitys. Vuodenajat saavat jääda ja tilalle tulee kuukausipäivitykset. BF1 päivittyy toukokuusta lähtien kuukausittain. Epäilen tuleeko päivitystä ihan joka kuukausi, eikä Dice asiaa enempää valota, mutta odotettavissa lienee pienempiä päivityksiä, mutta useammin.

Uusi päivitysrytmi on parempi. Ainakin allekirjoittanut ottaa mieluumin vähän kerrallaan nopeammalla tahdilla kuin massiivisen pläjäyksen harvemmin. Isoissa päivityksissä on paljon sulateltavaa ja monet pikku yksityiskohdat jää niiden isompien muutosten varjoon.

Kevät tulee kuitenkin

Eikö Dice uskalla luvata seuraavaa päivitystä vielä huhtikuulle, vai minkä vuoksi seuraava päivitys on nimetty juuri ilmoitetun uuden käytännön vastaisesti kevätpäivitykseksi? Päivityksen iso juttu on jo BF4sesta tutut Platoonat. Klaanipelaajille platoona on kova juttu. Pelaajat pääsevät ryhmäytymään ja tunnustamaan klaaninsa värejä. Klaanitunnukset herättävät yhtä paljon pelkoa kuin sääliäkin. Hyvät klaanit herättävät kunnioitusta ja surkeille nauretaan makeasti. Monesti klaanitunnusten käyttö tyhjentää palvelimen pelaajista erittäin tehokkaasti ;). Itsekin saatoin yksin pelatessani vaihtaa palvelinta vain sen vuoksi, että toisella puolella oli samalla klaanitunnusksella hyvin yhteen pelaava joukkue.

https://i0.wp.com/articles.pvplive.net/article_images/battlefield1platoons.PNG?w=800&ssl=1

Platoonan jäsenet saavat omaksi kuvakkeekseen (emblem) platoonan kuvakkeen ja nimensä eteen ne maagiset neljä kirjainta, jotka kertovat klaanin lyhenteen. Uutena juttuna BF1:ssä samassa ryhmässä (squad) pelaavien platoonakamujen ryhmän nimi korvautuu platoonan nimellä. Eikä siinä vielä kaikki! Jos pelissä enemmistö lipun valloittajista on samassa platoonassa lippusalkoon nousee platoonan kuvakkeella varustettu lippu.

Kuka tahansa voi perustaa platoonan ja yksittäinen pelaaja voi kuulua enimmillään kymmeneen platoonaan. Vain yksi platoona voi olla aktiivisena kerrallaan.

Platoonassa on neljä erillaisia oikeuksia omaavaa sotilasarvoa (rank): Private on tavallinen rivimies, joka vain sotii. Seuraava taso on Liutenant, jolla on mahdollisuus hyväksyä ja hylätä jäsenhakemuksia. Niin tosiaan, platooona voi olla avoin kaikille, hakemusten perusteella hyväksyttävä tai suljettu. Colonel voi muutella platoonan kuvaketta, kuvausta ja jaella alempia sotilasarvoja. Koko porukan ylin kingi on on General. Tuo korkein sotilasarvo annetaan automaattisesti platoonan perustajalle. General sotilasarvo voi olla vain yhdellä pelaajalla, mutta hän voi itse siirtää sen toiselle pelaajalle.

Vuokrapalvelimen voi myös kiinnittää platoonaan, eli klaanit saavat viralliset palvelimet. Tarkoittaako se automaattisia lisäoikeuksia, esim. VIP oikeuden platoonan jäsenille tai muita etuuksia –  jää nähtäväksi.

Kuukautiset alkavat

Toukokuussa tulee ensimmäinen kuukausipäivitys. Päivityksessä luvataan parantaa pelikierrosten sujuvuutta erityisesti Operations pelimuodossa. Operations on ollut suosittu pelimuoto, mutta sitä on jouduttu tasapainottamaan melkoisesti. Erilaiset tikettimäärien viritykset ja muut viilaukset ovatkin olleet tarpeen, sillä monella kartalla on ollut miltein mahdotonta voittaa tietyllä puolella pelatessa.

Myös vuokrapalvelimiin luvataan muutoksia. Testiympäristössä on jo nähty salasanasuojattuja palvelimia, joka onkin tervetullut lisä klaanisotia silmälläpitäen. Tällä hetkellä klaanien väliset sodat ovat todella hankalia, kun ulkopuoliset pääsevät palvelimille vapaasti. Sotaa isännöivän tiimin admin joutuukin sodassa keskittymään ylimääräisten potkimiseen sotimisen sijaan. Klaanien toivelistalla on myös useamman adminin tuki. Tällä hetkellä palvelinta pääsee operoimaan vain sen omistaja. Klaanimatseja järjestäessä on aina huomioitava, että palvelimen omistaja on saatavilla asetusten määrittämiseen ja ylimääräisten potkimiseen. Admin vastuun jakaminen laajemmalle joukolle helpottaisi klaanitoimintaa melkoisesti.

Jotakin uutta itärintalta

XP2_concept_1

Dice julkaisu myös kaikkien tulevien päivitysten nimet. Ensimmäisenä tulilla on In The Name Of The Tsar. Nimestä jo voi päätellä, että nyt taistellaan itärintamalla venäjän mahtavan puna-armeijan kanssa. Lisäosasta julkaistut konseptikuvat näyttävät kylmiä ja lumisia maisemia. Hussaarit eli ratsumiehet esiintyvät kuvissa myös useamman hevosmiehen joukoissa ja heillä on aseena pitkä keihäs. Olisiko laajennoksessa isojen hevosmiestaistelujen aineksia…

Konseptikuvissa näkyy myös mahtava rannikkotykki. Se on isompi kuin mikään muu ase koko pelissä ja sillä pääsee todennäköisesti ampumaan mereltä tulevia uhkia vastaan.

Karttojen nimiä ei ole vielä vahvistettu, mutta vahva epäilys on, että kartat olisivat sijaintinsa perusteella:  Operation Albion, Brusilov Offensive, Dead Of Winter ja Lupkow Pass. Myös aseita on spekuloitu ja sellaisia nimiä kin Parabellum ja Mosin on mainittu. Mitään todellisuuspohjaa näillä ei välttämättä ole, mutta spekulointi on aina yhtä jännittävää, kuin kovaakin.

Lisää osia, eli lisäosia

Kaikkiaan virallisia lisäosia on BF1:een luvassa neljä. Kahden enellämainitun lisäksi on jo julkaistu nimet Turning Tides ja Apocalypse. Näistä ensinmainittu liittyy ensimmäisen maailmansodan meritaisteluihin. Luvassa on uutta merikalustoa ja rannikkoversio ilmalaivasta.

Viimeinen lisäosa Apocalypse kuulostaa pahaenteiseltä. Pelattavaksi tuodaan pahamaineisimmat WWI taistelut. Epätoivoisissa tilanteissa käytetään epätoivoisia työkaluja – luvassa onkin raakaa tappokonetta ja läjäpäin ruumiita.

Yö laskeutuu taistelukentälle – taas

Kesäkuussa on luvattu premium pelaajille uutta nannaa. BF4:sen tapaan BF1:een saadan yökartta. Nivelle Nights on täysin uusi kartta, jossa operoidaan pimeyden turvissa. BF4:n Graveyard Shift kartasta poiketen ei Nivellessä ole aivan pilkkopimeää, ei ainakaan tässä beta versiossa. Itse asiassa kartalla näkee eteensä varsin hyvin. Pidemmälle katsottaessa pieni usva haittaa näkyvyyttä, mutta kaiken kaikkiaan pimeys on korvattu hieman päiväkarttoja sinisemmällä valaistuksella. Itse en ollut mikään yökarttafani BF4:ssa, sillä siellä oli paikoitellen aivan liian pimeää. Siitä huolimatta, jos karttaa mainostetaan yökarttana, niin saisi siellä vähän pimeämpää olla. Karttaa voisi testimuodossaan kutsua pikemminkin nimellä ”Nivelle Early Evenings”.

Alkuperäinen artikkeli: https://www.battlefield.com/en-gb/news/article/the-road-ahead-for-battlefield-1-march-2017

jamppu_fi

Peliyhteisön papparainen ja Battlefield veteraani. Pelikaistan epävirallinen Battlefield kirjeenvaihtaja. YouTube: http://youtube.com/jamppufi Striimi: http://twitch.tv/jamppu_fi Keskityn pääasiassa FPS peleihin ja 90% kaikesta materiaalista käsittelee Battlefield pelisarjaa.

Vastaa