PELIHAASTE 2016: Selviätkö hengissä Dying light pelissä?
0

PELIHAASTE 2016: Selviätkö hengissä Dying light pelissä?

helmi 08 General Taggart  

Pelihaasteeni on nyt junnannut hieman paikoillaan, sillä olen jäänyt jumiin tähän peliin positiivisella tavalla. Tällä tietenkin tarkoitan sitä, että peli vei mennessään ja oikein kunnolla. Suurin osa peliajasta tuli käytettyä sen yhteistyömoodissa.

Kyseessä on Techlandin julkaisema zombie aiheinen temmellyskenttä, nimeltään Dying Light.
Joka tapauksessa Dying Light on kuitenkin sielultaan pitkälti samanlainen, kuin Dead Island pelit. Niin hyvässä, kuin pahassakin.

Millainen Dying light oikein on ?

Dead island ja sen jatko-osaa Riptide peliä pelanneille, homma on jo tuttu juttu. Niin vähän kuitenkin Dying light eroaa pääpiirteittäin näistä peleistä.

Tällä kertaa zombie epidemia on osunut Harran nimiseen kaupunkiin, joka on ottanut kaupunkisuunnittelussa oppia Turkista.

Uusin ja oikeastaan todella veikeä ja hyvin toteutettu uusi pelillinen uudistus on parkour. Usein suora toiminta zombieita sekä ihmisvastustajien kanssa johtaa nopeaan kuolemaan, niin sitä mielellään jopa välttelee hieman isompia laumoja.  Kykyjä ja paremmin asein hieman isommankin joukon kurittaminen alkaa onnistua, mutta kuitenkin tervettä järkeä ja hieman suunnitelmallisuutta auttaa pitkälle.

04

Pelissä kannattaa liikkua mahdollisimman paljon kattojen ja seinien kautta. Varsinkin tämä osaalue on toteutettun todella hyvin.

Liikkuminen ja taisteleminen kerännyttävät kokemus eli selviytyjä pisteitä, joita käytetään erilaisten uusien kykyjen saamiseen sekä muihin ominaisuuksiin.

Tällöin jo hieman suuremman porukan kanssa tappelu ei johda sihen, että kuolo korjaa.

Kuitenkin mitään epäinhimillistä tappokonetta ei hahmostasi tule, vaan silti terve varovaisuus taisteluja valittaessa on tarpeen. Onneksi peli ei rankaise tästä kuitenkaan pelaajaa liikaa, vaan loppujen lopuksi menetät jonkin verran kokemuspisteitä.

Osa jo tapetuista vastustajista jäävät kuolleiksi ja suurempien pomohirviöihin tekemäsi vahinko jää siihen, mihin jäit kuolon kohdatessa. Tämä toimii ratkaisuna kuitenkin todella hyvin.

Omasta kokemuksesta harmistus kuolon kohdatessa on suurta, mutta tällä tavoin se ei kuitenkaan ole mitään yli stressaavaa.

Yhteistyössä voimaa ?

Pelissä on mukana Co-Op moninpeliYhteistyö moninpelissä kuolon kohdatessa, muut pelaajat voivat yrittää 30 sekunnin ajan herättää sinut kuolleista. Monen monta kertaa itselleni tuli eteen kohta jossa aikaisemmin yksin kuolessa ärräpäät lensivät, mutta moninpelissä nämä oikeastaan pistivät usein naurattamaankin.

Varsinkin kun muutkin pelaajat löytyvät  samasta ruumispinosta kuin sinäkin.

Itse tykkäsin pelistä juuri tässä yhteistyö muodossa. Näin kaikki on hauskempaa. Peli osaa tasapainottaa yhteistyö tilan kokemusta hyvin. Hyvänä esimerkkinä toimii se, että kaikille on omat tavarat joita löytyy kuolleilta vihollisilta ja erillisistä laatikoista tai kaapeista. Tällä ratkaisulla kukaan ei pääse varastamaan kaikkea tavaraa itselleen, vaan kaikille riittää.

Peli tarjoaa erilaisia haasteita tavallisten tehtävien oheen,  näitä ovat esimerkiksi.  Kuka tappaa eniten vihollisia, löytää arvokkaamman tavaran tai ehtii tehtävä alueelle ensimmäisenä.

Internetistä löytyy muita pelaajia, jotka ovat tarinassa suurin piirtein samassa paikassa. Pystyt liittymään heidän peleihin tai antaa muidenkin liittyä omaan sessioosi. Voit myös pelata pelkästään lähiverkossa tai Steam kavereidesi kesken. Pystyt liittymään näin mukaan peliin, jossa ollaan tarinassa joko edellä tai takana juonessa omaan peliisi nähden.

Mikäli sinulla on erillinen tallennus kaverien kanssa pelaamiseen, peli ehdottaa käyttämään sitä profiilia joka on pelin hostia vastaavassa paikassa.

10

Itse päädyin tätä varten luomaan oman tallennuksen, koska pelasimme tarinamoodia samalla porukalla ja sama pelaaja toimi aina hostina. Kivana lisänä toisen co-op moodissa vierailemalla kokemuksesi periytyy omaan peliisi.

Pelissä on myös mukana ”Be the zombie moodi”, jolla voit ohjata zombieta ja tämä toimii jonkinlaisena PvP moodina.

Itse en tätä kokeillut.

Selvisinkö hengissä, eli jonkinlainen loppuratkaisu ?

Pelinä tämä oli itse asiassa positiivinen yllätys ja zombie pelinä se ottaa paikkansa muiden A-luokan vastaavien joukosta.

Loppujen lopuksi selvisin pelistä elossa.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli, josta saa eniten irti kaveriporukan kanssa pelaamalla. Peli on juuri saanut suuren päivityksen, joka päivittää pelin Enhanced editioniksi.

Tämä tuo peliin lisää uusia aseita, vastustajia sekä uudistetun kokemuspuu rakenteen. Myös pelin graaffinen ilme on parantunut entisestään.

Tämä teksti on alunperin kirjoitettu ennen tämän version julkaisua. Peli on saanut myös uuden suuremman laajennuksen, nimeltään Dying Light: The Following. Tämä tulee joko kausipassin mukana tai erillisenä ostoksena.

Ohessa vielä pelin tarina traileri sekä oma video arvosteluni.

About General Taggart