Blogitjamppu_fi

Kaikki Destiny 2:sta

Mitä voin sanoa, lunta maassa, joten se on vissiin kesäloma ohi 😉

Mulla on vierähtänyt tovi edellisestä videosta, blogikirjoituksesta ja monesta muustakin pelaamiseen liittyvästä. En tiedä mikä tuli, mutta äkillisesti aikaa ei vaan löytynyt – ei edes tälle niin mielekkääle bloggaamiselle.

Nyt olen kuitenkin tullut takaisin ja yllättäen kirjoitus ei kerrokkaan Battlefieldistä, vaan Jampun käsittelyyn on joutunut Destiny 2.

Kokeilin alkuperäistä Destinyä aika lailla jälkijunassa. Alunperin julkaisun aikaan en lähtenyt hypejunan matkaan, vaan kiersin scifi räiskinnän kaukaa. Myöhemmin, kun BF4 alkoi maistua pikkasen puulta ja seuraavaankin bäfään oli vielä aikaa ajattelin kokeilla jotakin ihan muuta…

Destiny 1 yllätti positiivisesti. Ostin paketin, jossa oli kaikki lisäosat Taken King lisuriin asti. Kokemus siinä mielessä oli aika lailla Jackknif3:n harha-askeleen kaltainen. Yllätyn positiivisesti pelin omalaatuisesta rakenteesta ja monipuolisesta sisällöstä. Sisältöä taisi olla jopa liikaa, sillä moni ihan perusasia jäi kokeilematta. Myös veteraanien massiiviset uniikit varusteet ja tietotaito pelin jokaisesta sopukasta sai minut hylkämään PVP pelimuodot aika nopeasti.

Ensimmäisestä osasta jäi niin hyvä maku suuhun, että ostin Destinyn toisen tulemisen jo ennakkoon. Oli mukavaa olla ensimmäisten joukossa ihmettelemässä pelin salaisuuksia. Tuo Jacknif3:n kirjoitus oli pikkasen suolainen, mutta olen samoilla linjoilla suhteellisen köykäsen end-gamen osalta. Siitä huolimatta minulle maistuu edelleen ukkojen grindaaminen maksimi Power-levelille. Milestonet, Nighfall ja muut viikkotehtävät ihme kyllä maistuvat edelleen. Vaikka innolla odottelen jo joulukuun 5. päivä ilmestyvää lisäosaa, on Destiny 2 nykymuodossaankin ihan maistuvaa touhua. Erityisesti kaveriporukassa PVEn mättäminen on tosi hauskaa puuhaa.

Myös PVP pelaaminen on ollut kakkos osassa yllättävän hauskaa. Ykkösessä en juuri PVPtä pelannut, kun vastustaja mega-aseineen tuntuivat aivan ylivoimaisilta. Hieman yllättäen olen pelannut PVPtäkin viikottain, ainakin sen milestonen verran…

Jos peli ei ole vielä tuttu, ohessa pikaopas peliin – kaikki Destiny 2:sesta 10 minuutissa 😉

 

jamppu_fi

Peliyhteisön papparainen ja Battlefield veteraani. Pelikaistan epävirallinen Battlefield kirjeenvaihtaja. YouTube: http://youtube.com/jamppufi Striimi: http://twitch.tv/jamppu_fi Keskityn pääasiassa FPS peleihin ja 90% kaikesta materiaalista käsittelee Battlefield pelisarjaa.

Vastaa