Blogitjamppu_fi

Paluu DayZn pariin

DayZ on jäänyt jostakin syystä pelaamatta jo jonkin aikaa. Nyt kun Rasteri sai houkuteltua minut kirjoittelemaan näitä jutun juuria tänne Pelikaistalle, niin on tullut muutenkin hengailtua Pelikaistan sivuilla. Yhtenä iltana huomasin, että Pelikaistan DayZ palvelin oli melkein täynnä. Päätin lähteä tarkastamaan tilanteen ihan omin pikku kätösin. Arvelin kyllä, että turpaan tulisi mennen tullen, mutta samalla oli hyvä tekosyy mennä roikkumaan tessulle.

Tulihan tuolla muutama ilta pelailtua aika sekalaisessa seurakunnassa. Yleensä alkuyöstä pelissä oli isompikin Pelikaistajoukio, mutta useimmiten illan edetessä jäi jäljelle vain todellinen yökyöpeleiden valiojoukko: Jamppu_Fi, HappyPanda ja Rasteri…

Minulla on nyt karvan yli 100 tuntia DayZta takana. Peli on minusta vieläkin omituinen. Aina voi spekuloida mikä on pelaamisen – tai viihteen yleensä – tarkoitus, sillä toisinaan pelisession jälkeen saattaa käydä mielessä, että oliko tässä taas mitään järkeä.

Oman ajan ja viihteenjärjellisyyden kyseenalaistaminen on ihan normaalia silloin, kun vapaa-aikaa on vähän ja joudut tarkoin valitsemaan mihin niitä hereilläolotunteja käytät. Kaiveltuasi aamuyöhön asti matoja DayZssä on ihan ymmärrettävää, että saatat kyseenalaistaa prioriteettejäsi. Näitä ei saa jäädä liian pitkään pohdiskelemaan. Itse olen ottanut pelaamisesta sellaisen henkireijän tähän muuten niin hektiseen perheellisen arkeen.

Normi arki perheenisällä on karua kerrottavaa. Aamulla töihin – jossa työnantaja haluaa ison osan jaksamisestasi. Työpäivän päätteksi matkustat ruuhkassa kotiin vaan päästäksesi toisen työmaan ääreen: lapsilla on nälkä, koulusta tuli noottia kun joku kirja on kadoksissa ja jääkaapin valo tuntee itsensä yksinäiseksi.

Kun sitten kymmenen tai yhdentoista aikaan illalla olet saanut taisteltua sen toisen työpäivän pakettiin sinulla on hetki aikaa miettiä mitä on vielä tekemättä ja josko sitä tekisi jotakin omaa kivaa.

Pelit ja pelaaminen tarjoavat sen vaihtoehtoisen elämyksen. Kun kerrostalon katolla tähtäät etäisen bandiittijoukon kärkimiestä kiikarikiväärillä ja juuri ennen tappavaa sormenkoukistusta kertaat nopeasti päässäsi poistumisstrategiasi ei arkihuolet todellakaan ole päällimmäisenä mielessä. Aamulla, kun lapset vaativat taas palveluksia voi vähän väsyttää, mutta lapset eivät tiedäkkään, että isi lahtasi illalla kokonaisen rosvojoukon ja ajoi päivän päätteksi kuormurinsa auringonlaskuun.

jamppu_fi

Peliyhteisön papparainen ja Battlefield veteraani. Pelikaistan epävirallinen Battlefield kirjeenvaihtaja. YouTube: http://youtube.com/jamppufi Striimi: http://twitch.tv/jamppu_fi Keskityn pääasiassa FPS peleihin ja 90% kaikesta materiaalista käsittelee Battlefield pelisarjaa.

1 thought on “Paluu DayZn pariin

  • Oletteko lopettaneet kokonaan dayzin serverin kun vanhalla ip osoitteella ei löydy enään mitään ?

    Reply

Vastaa