Arvostelussa: Undertale
Hei vaan lukijoille. Arvostelussa tänään Toby Foxin tekemä, Microsoft Windows ja OS X käyttöjärjestelmille julkaistu peli. Pelin genre kulkee siinä JRPG:n rajoilla, vaikka onkin suurilta osin parodia roolipeleistä ylipäätään.
Alas kaninkolosta!
Undertale on pohjimmillaan roolipeli, missä pelaat maanalaiseen maailmaan pudonneella pikkulapsella, jonka tehtävänä on kulkea tuon maailman toiseen päähän, jotta hän pääsee takaisin ihmisten maailmaan. Kuten asiaan kuuluu, tuo maanalainen maailma pitää sisällään jos jonkinmoisia hirviöitä, ja muutaman koiran.
Matkan aikana pelaaja voi valita joko täydellisen tuhon tien tappamalla kaikki kimppuun käyvät hirviöt. Toinen vaihtoehto on käydä taistelu esimerkiksi kutittamalla, tanssimalla tai muulla epämääräisellä toiminnalla ja päästää hirviö jatkamaan matkaansa.
Pelin taistelumekaniikka vastaa kaikin puolin vuoropohjaista taistelusysteemiä, mikä on tuttu vanhemmista (J)RPG peleistä. Vaikka päättäisitkin taistelussa puhua vahingoittamisen sijaan, et voi estää vastustajaa vahingoittamasta sinua, mikä tekee taistelun pasifistivaihtoehdoista jokseenkin… oudot. Taisteluihin siirrytään genrelle tyypilliseen tapaan satunnaisesti, kun hahmolla liikkuu eteenpäin. Onkin kaiken kaikkiaan vain hyvin outoa, että joudut taisteluun hirviön kanssa, joka ei halua taistella kanssasi, vain päästääksesi sen menemään, koska et itsekään halua taistella sitä vastaan.
Ymmärrettävästi Toby Fox leikittelee juuri JRPG genren peleille tyypillisellä ”random-encounter” pelimekaniikan mielekkyyden kanssa. Miksi kulkiessasi arolla, täysin satunnaisesti tyhjästä ilmestyisi pari koiraa, hevonen, lohikäärme ja kolme hyvää haltiaa pistämään sinua turpaan?
Äänimaailmasta peli on saanut erityisen paljon kehuja, mikä onkin täysin ymmärrettävää. Osaksi. Tunnusmusiikki on varsin miellyttävä, mutta 8 bittisistä peleistä imitoitu äänimaailma ei vain kuulosta suurimmaksi osaksi hyvältä.
Undertalen muu visuaalinen ote vastaa pitkälti 8 bittisten pelien ulkoasua. Niin hyvässä kuin pahassa…
Tai oikeastaan vain pahassa. Värimaailma täyttää juuri ja juuri ne kriteerit, että sitä voi väri”maailmaksi” kutsua. Murretut sävyt yhdessä pikseligrafiikoiden kanssa on todella huono valinta ja peliä on näytöltä hankala, ellei rasittava, seurata.
Peli vai parodia
Undertale ei kuitenkaan ole varsinaisesti peli. Totta kai se on peli, mutta se on myös (ja enimmäkseen) parodia peleistä. Undertale on täytetty nokkelalla huumorilla, missä vitsaillaan pelien kliseisistä valinta- ja taistelukohtauksista. Toby Fox on kasannut varsinkin roolipelejä vaivanneita kliseitä ja toistuvia, usein myös huonoja, elementtejä yhteen pelin tapaiseen nippuun. Se ei kuitenkaan mielestäni vielä tee peliä. Jos pelin ainoa tarkoitus on viihdyttää pelaajaa kertomalla vitsejä siitä kuinka huonoja pelit ovat… osutaankohan siinä jo vähän omaan nilkkaan? Undertale ei myöskään ole taistelukohtauksien osalta välttämättä kovinkaan helppo peli, mikä on jokseenkin huono ratkaisu tekijältä kun kyseessä oli se tarinapohjainen peli.
Pelaajan kädestä pitämisellä ja harjoittelualueista tehdään vitsi. Taistelumekaniikasta tehdään vitsi. Tarinasta tehdään vitsi. Hahmot ovat pelkästään vitsejä… Kun unohdetaan vitsit tästä pelistä, jäljelle ei jää mitään muuta kuin ne surkeat grafiikat ja mukava ääniraita.
Mielestäni Undertale ei ole peli, vaan kymmenen euron hintainen vitsi.
Eikä se naurattanut.
Suositellut vaatimukset
Käyttöjärjestelmä: Windows XP, Vista, 7, tai 10
Prosessori: 2GHz+
Muisti: 3 GB RAM
Näytönohjain: 512MB
Tilaa kiintolevylle: 200 MB
Olettaen että tämän arvostelun kirjoittaja pelasi pelin vain kerran läpi? Kokeile toisen kerran niin tarinan pisteet nousevat varmasti ainakin kahdella tähdellä, ymmärrän kyllä jos pelattavuus ei miellytä kaikkia, itse tykkäsin niin suuresta valinnan varasta jota peli antoi:)
Undertalen ongelma ei ehkä tosiaan ole tarina, mutta se ei ole niin mielenkiintoinen, että pelastaisi pelin kompastuskivet. Eli pelimekaniikan, grafiikan ja sen tosiasian, että Undertale ei ota edes itseään tosissaan.
Undertale myös kiteyttää indieroskan perusajatuksen hyvin itseensä suosionsa myötä; pelin ei tarvitse olla näyttää tai kuulostaa hyvältä, tai pelata hyvin, ”kunhan se tarina on hyvä”, mutta silläkään ei ole niin väliä, pääasia on vain hypettää minimalisti- ja hipsterisukupolven luomaa indiekuraa suurten pelifirmojen kustannuksella.
Final Fantasy 13, verrattuna Undertaleen, sentään näytti hyvältä, vaikka molempia olikin tuskallista pelata, enkä nauttinut kummastakaan. Mutta tosiaan Undertale on kohtuullisen hyvin arvosteltu ja suosittu peli, joten kyllä se varmasti on kokeilemisen arvoinen kenelle tahansa.