Arvostelussa: Remember Me
2

Arvostelussa: Remember Me

marras 06 Remos  
  • Tarina
  • Grafiikka
  • Äänet
  • Pelattavuus
  • Mielenkiinto

Ehdottivat, että arvostelisin tuon Dontnodin esikoisjulkaisun tässä samalla kertaa, joten olkaas hyvä. Arvostelussa siis Dontnodin kehittämä ja Capcomin julkaisema toiminta peli, ilman moninpeliominaisuutta. Arvostelu tulee hieman myöhässä, sillä Remember Me julkaistiin 3.-7. kesäkuuta 2013 niin PS3, Xbox 360 kuin PC alustoille.

Armon vuonna 2084
Remember Me sijoittuu Euroopan sisällissodan jälkeiseen Ranskaan ja hieman tarkemmin Neo-Pariisiin. Eli kaupunkiin mikä on rakennettu Pariisin raunioille. Päähenkilönä nähdään poikkeuksellisesti musta nainen, jonka persoonallisuus jää jokseenkin taka-alalle hänen juoksennellessa terroristijärjestön pomon käskyjen mukaan eessuntaa. Pelimaailmaan olennaisesti kuuluu, että sosiaalinen media on ottanut vallan ja kontrollin kaikesta arkipäiväisestä, myös muistoista. Nilinin tehtävä on tuhota, ilmeisesti globaalin monopoliaseman hallitsevan, superkorporaatio Memorize.

Remember Me kuuluu siis peleihin, joissa on hyvin ankea juoni. Käytännössä mitäänsanomaton ja vaikka aika ajoin tarinan edetessä tulee kohtauksia, jotka herättävät tunteita ja ehkä saavat jopa miettimään arkisia asioita, niin juoni jättää kyllä melko kylmäksi. Onneksi tarinaa on saatu lavennettua taustamaailmaa syventämällä ja pelin kentistä löytyykin pieniä ”piilotettuja” nurkissa kimmeltäviä muistimoduuleita, joista voi sitten halutessaan lukaista Neo-Pariisin historiaa. Siitä osasta pitää kyllä erikseen mainita, että harvemmin enää törmää yksittäisiin peleihin, missä taustamateriaaliin olisi tuhlattu noin paljon aikaa ja vaivaa.

It’s big and it’s bland full of tension and fear
Toiminta pelinä kolmannen persoonan kuvakulma toimii luontevasti. Myös aseiden puute tekee kolmannesta persoonasta hyvän valinnan, sillä tähtäilynkään kanssa ei ole ongelmia, kuten useissa 3PS (3rd person shooter) peleissä tuppaa olemaan. Capcomin peleille tyypiliseen tapaan jäädytetyt kuvakulmat ovat kuitenkin ajoittain mukana, mistä ei loppujen lopuksi ole suurempaa ongelmaa. Henkilökohtainen kauhukuvani Capcomin kuvakulmista ruumiillistuu pelissä Dino Crisis (ja sen jatko-osassa), mutta onneksi noista ajoista on näemmä päästy jo hieman eteenpäin.

Hiirellä ja näppäimistöllä peli sujuu kohtuullisen hyvin, sillä liikkeen ja katseen lisäksi kontrolleja on vain kymmenisen kappaletta. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidin enemmän peliohjaimella pelaamisesta muun muassa sen takia, että valikot eivät ymmärrä hiirtä, ja Nilinin liikuttelu on selvästi suunniteltu ohjaimen tatille eikä wasd:lle. Näin äkkiseltään muuten sanoisin, että pelin kontrollit ovat hyvät ja simppelit, eikä niiden käytön kanssa ole suurempia ongelmia.
Pelin kulku vaihtelee kaupungin kaduilla (ja katoilla) vapaasti juoksentelusta ja ennaltamääriteltyjen hyppely/parkour/kiipeilyreiteillä hyppelemisestä. Ennaltamäärätyt reitit tekevät parkouraamisesta jokseenkin puuduttavaa, enkä oikein ymmärrä niiden merkitystä ollenkaan. Olisin todella kaivannut Assassin’s Creed 2 tapaista otetta katoilla hyppelemiseen, mutta tietenkin avoimen maailman tekeminen on ihan oma juttunsa. Tästä räpellyksestä ei voi kuitenkaan oikein sanoa mitään hyvää, se on puhtaasti tylsää.
Ikävä kyllä, tappeleminenkin on jotenkin heppoisen tuntuista. Ennalta muistettiin mainostaa, kuinka Remember Me:ssä tulee olemaan ”vapaasti muokattavat” kombot. Vau! Siinäpä idea! Lopputulos kuitenkin on hälyyttävän huono, varsinkin kun joudut pelaaman pelin käytännössä läpi, että saat ne eri kombosi auki. Kombot eivät myöskään koostu muista painikkeista kuin x ja y (eli ykkös ja kakkos lyöntipainikkeista) ja painikkeet ovat ennaltamääriteltyjä. Loppujen lopuksi et voi siis muokata muuta kuin sitä, onko kombon X painike vauriota tekevä, sinua parantava vai erikoiskykyjäsi nopeuttava. Lopputulos: Idea oli hyvä, mutta toteutus luvattoman huono, varsinkin kun tästä ominaisuudesta oli etukäteen hehkutettu niin paljon.
Tappeleminen muuten yrittää kai muistuttaa luonteeltaan Batman: Arkham sarjan tappelemista, mutta… ei se kyllä oikein näytä, eikä tunnu siltä. Taistelun lisäongelmana on suuri määrä erilaisia vihollisia (ottaen huomioon pelin keston) ja taisteluiden ajallinen pituus. Parin maailmanmurjoman mutantin piekseminen kestää käsittämättömän kauan jättäen suurimman osa tästä kauniista tarinavetoisesta pelistä keskinkertaisten taistelukohtauksien jalkoihin.
rm-combolab
Paras ominaisuus pelissä on varmastikin tiettyjen henkilöiden (ei siis kenen tahansa) muistien muokkaaminen. Se on yksinkertainen ja viihdyttävä, ja muistoissa on tarpeeksi muokattavaa. Kuitenkaan muistojenmuokkaamiskohdat eivät osu oikeastaan millään tavalla muun pelin tahtiin ja minipeleinään keskeyttävät muun toiminnan täysin. Peli on tauolla tasan niin kauan kuin väsäät sen jonkun tyypin muistoja uudestaan, minkä jälkeen tarina voi taas jatkua.

Kaiken kukkuraksi peli on melko lyhyt ja helpoimman vaikeustason läpipeluu oli siinä 12 tunnin paikkeilla.

Oh bop, fashion
Ei kuitenkaan niin paljoa pahaa, ettei jotain hyvääkin. Peli näyttää todella hyvältä. Ihan oikeasti, todella hyvältä. Suunnittelijatiimi on uskaltanut ottaa vapauksia ja katsoa tulevaisuuden muotiin, tehden varsin mielenkiintosia vaatekokonaisuuksia, kuitenkaan tekemättä mitään överiä futuretechscifinönnönnöötä. Peli sijoittuu kuitenkin vasta vuoteen 2084. Itse en niinkään muodista välitä, mutta kun ko. pelin visuaalista puolta tarkastelee, ei voi kieltää sen merkitystä pelin sisällössä. Kyseinen suunnittelu saa pelissä sen tunteen, että ei pyöritä nykyajassa, mutta ei kuitenkaan kovin kaukana siitä.

rm-viewrm-streetsrm-plazarm-alley

Tietenkään unohtamatta aivan mielettömän hyvin tehtyä miljöötä, (pelinsisäisen) Sensen käyttöjärjestelmän virtaviivaisten huomautusten kanssa. Tulevaisuus todellakin näyttää päällepäin hyvältä, mutta kyberpunk teemaan kuuluen pelissä on myös se kurja alamaailma. Kiiltävät paneelit, kromatut metallipinnat, katulamput ja elementtiseinät muuttuvat aivan yhtä hyvän näköisiksi lauta- ja peltirakennelmiksi kaupungin hämyisässä verkkoaitojen rajaamassa viemäri/alamaailmassa. Graafinen toteutus pelissä on vain ja ainoastaan onnistunutta, minkä lisäksi se on myös suunniteltu hyvin.
Erityisplussaa peli saa, näin tavallaan nostalgialasien takaa, erikseen animoiduista videonäytöistä. Liian usein nykypeleissä käytetään pelinsisäistä moottoria näyttöihin, vaikka olisikin suotavaa että näytöt olisivat erikseen animoituja. Ne vain näyttävät paremmilta ja erottavat ne selkeämmin itse pelistä.

Säveltäjänä toimi ranskalainen Olivier Deriviere, jolla ei tosiaan mitään hirveitä saavutuksia tilillään ollut, eikä ole vieläkään. Siitä huolimatta, pelin musiikkiraita yhdessä äänimaailman kanssa on varsin miellyttävä, joskin Nilin voisi puuskuttaa vähän vähemmän. Niin kuin kaikki muutkin toimintatähdet.

People from bad homes
Kun Remember Me ilmestyi 2013, sen päähenkilö Nilin herätti monenlaisia tunteita pelaajissa ja arvostelijoissa ihonvärinsä vuoksi. Tämä ehkä juuri sen vuoksi, että kyseessä on hyvin harvinainen tapaus; musta naispäähenkilö nimittäin ei ole ihan jokapäiväistä ja vähintään yhtä shokeeraavaa kuin lapsen tappaminen Last of Us pelissä samana vuonna.

Noh, hahmoistahan nyt voi sitten puhua vaikka kuinka ja kauan, mutta minä henkilökohtaisesti en oikein osannut samaistua pelin henkilöihin oikeastaan millään tasolla. Terroristien (jotka kutsuvat itseään ”Erroristeiksi”) pomo, Edge, on täysin aatteelleen omistautunut kaveri. Fundamentalistisuuden lisäksi Edge myös piilottelee päähenkilöltä motiivejaan tai päähenkilön taustaa, mutta siitä huolimatta Nilin haluaa seurata häntä. Nilin olisi voinut olla se voimakas naishahmo, mutta sen sijaan Dontnod päätti kirjoittaa puolirotuisen juoksupojan, jolla ei mietintätauoistaan huolimatta ole oikeastaan mitään omaa sanottavaa.

Ja se on vain surullista.

Ehkä myös huomautuksen arvoista on, että pelin koominen sivuhahmo on musta ja (paha) naisagentti/palkkamurhaaja on venäläinen. Kohtuullisen suuri osa pelin mutanteista, Leapereista, on ihonvärinsä perusteella joko mustia tai arabeja. Itse näin täällä Suomen turvallisessa valkoihoisessa kehdossa eläneenä en välitä tällaisista pikkuasioista, mutta muualla maailmassa nämäkin asiat on kyllä otettu huomioon. Ranskalaisena firmana Dontnodin luulisi ymmärtäneen, että Ranskaa vaivanneet maahanmuuttajakiistat ovat sen verran arka aihe, ettei siitä kannata lähteä ammentamaan. Tai ehkä se on tarkoituksella tehty tuollaiseksi. En kuitenkaan haluaisi ajatella, että peli sortuisi ”rasismiin” tai etnisten stereotyyppien hyväksikäyttöön, tarkemmalla katsauksella se vain on hieman silmiinpistävää.

Beep-beep
Niin se kokonaisuus? Noh, peli on parempi kuin miltä saan sen tässä kuulostamaan, sillä osien summa on tällä kertaa enemmän. Julkaisunsa jälkeen Remember Me myös keräsi itselleen sanoisinko jopa kohtuuttoman huonot arvostelut noilta suuremmilta arvostelijoilta. Metacritic antoi PC-versiolle vain 65 pistettä, eivätkä muutkaan arvostelut juuri kasin yläpuolelle päätyneet. Sanoisinkin, että Remember Me on kohtuuttomasti aliarvioitu, vaikka onkin tässä parin vuoden aikana kerännyt jonkinmoista arvostusta, varsinkin Dontnodin Life is Strange pelin yltiöpositiivisen hypen jälkeen.
Mutta vaikka kuinka haluaa asiaa kaunistella, niin todella hyvin suunniteltu ja tehty maailma ja jokseenkin ajankohtainen (tai aikamme tyyliä kuvastava) juoni on lykätty huonosti pelattavan, ja lyhyen, pelin sisään. Kaiken lisäksi PC-versiolla on jonkinnäköisiä performanssiongelmia, oma prosessorini Intel i5-4670 huusi hoosiannaa pelin aikana, vaikka ylimääräisiä tehoja olisi pitänyt olla vaikka kuinka.

Suositellut järjestelmävaatimukset
Käyttöjärjestelmä:Windows Vista®, Windows 7, Windows 8
Prosessori:Intel® Core™ Quad 2.7 Ghz tai parempi, AMD Phenom™ II X4 3 Ghz tai parempi
Muisti:4 GB RAM
Näytönohjain:NVIDIA® GeForce® GTX 560 tai parempi
Tilaa kiintolevyllä: 9 GB

About Remos

Hämäläinen tieto- ja viestintätekniikan opiskelija kenen sydäntä lähellä ovat niin klassinen musiikki, akrylit kuin pelit ja pelaaminenkin.
Lue lisää…

  • Sieltähän tulee tekstiä hyvään tahtiin. Melkeinpä sarjatulella, tinkimättä laadusta! Ihan jees idea ottaa nuo Metacriticin antamat pisteet ja muidenkin arvosanat vertailuun.

    Joko on jo mielessä mitä seuraavaksi?

    • No kun kerta ehdotit, niin kyllähän sitä aina yhden arvostelun kirjoittaa jos on mistä kirjoittaa. Itse pääsin juuri sille mainitsemallesi saikulle, niin rustaan siitä Undertalesta arvostelun heti kun saan pelattua sitä tarpeeksi.