Arvostelussa: Beyond: Two Souls
0

Arvostelussa: Beyond: Two Souls

touko 07 Remos  
  • Tarina
  • Äänet
  • Grafiikka
  • Pelattavuus

Vappu on ikuinen!

Tänään arvostelussa Beyond: Two Souls (jatkossa BTS), joka on vuonna 2013 julkaistu ”interaktiivinen draamatoimintaseikkailupeli” (eng. interactive drama action-adventure). Peli on julkaistu vain PlayStation (3 ja 4) alustalle ja sen julkaisija onkin itse Sony Interactive Entertainment. Pelin on kehittänyt ranskalainen Quantic Dream peliyhtiö, joka tunnetaan liikkeenkaappauksen (eng. motion capture) käytöstä ja raskaasta tarinapainotuksesta peleissään.
Peli on tällä hetkellä Playstation Plus kuukauden peli, eli Plus-käyttäjät voivat ladata sen halutessaan ilmaiseksi. Tämän kuun 25. päivä ilmestyy Quantic Dreamin seuraava peli, Detroit: Become Human, missä oletettavasti tulee olemaan hyvin samankaltaiset pelimekaniikat.

BTS:ssa pelataan Jodie nimisellä naisella, jonka mukana kulkee hänen sieluunsa linkittynyt haamu, Aiden. Se missä Jodiella käydään läpi keskustelut ja liikutaan paikasta toiseen, Aidenilla pystyy liikkumaan seinien läpi ja kontrolloimaan muita henkilöitä ja esineitä pelissä. Peli on hyvin tarinavetoinen ja se liikkuu ajassa edes takas pelin kappaleiden mukaan. Beyond: Two Souls on mielestäni Jodien tarina, vaikka kaikki häneen liittyvä kiinnostus pelin sisällä johtuukin häneen linkittyneestä Aidenista. Narratiivin ei-kronologisen järjestyksen vuoksi kappaleissa käydään vuoroin Jodien lapsuudessa, teini-iässä ja aikuisuudessa. Pelin voi pelata myös kronologisessa järjestyksessä, mutta tuolloin ensimmäiset tunnit vierähtävät pelkästään siihen, että pelaat Jodieta lapsena, eikä se ainakaan ensimmäisellä pelikerralla ole välttämättä se miellyttävin tapa kokea Beyond: Two Souls.


Graafisesti BTS oli todella upea. Erityisesti henkilöt, jotka olivat siis animoitu oikeiden näyttelijöiden esittämistä kohtauksista. Henkilöiden animointi oli käsittämättömän hyvän näköistä, mikä teki pelin dialogeista oikeasti vakuuttavia. Kannattaa katsoa IGN:n Beyond: Two Souls – Behind the Scenes video Youtubesta.

Peli on jaettu useaan erimittaiseen kappaleeseen. Useimmat näistä ovat varsin lyhyitä, ehkä noin puolen tunnin mittaisia pätkiä, mutta osa on huomattavasti pidempiä. Sen sijaan, että BTS olisi täysiverinen peli, se tuntuu paljolti elokuvalta tai TV-sarjalta. Ei-kronologinen kerronta tekee pelistä vielä enemmän elokuvamaisen, sillä kappaleet eroavat paljon toisistaan ja osassa on vain hyvin vähän interaktiivisuutta, eli itse pelaamista, kun osa muistuttaa niin sanotusti ”ihan oikeita” pelejä. Useissa kappaleissa on myös täysin itsenäinen tarina, mikä tekee pelaamisesta hieman rikkonaisen kokemuksen. Erityisen selvää se on pelin alussa olevien kappaleiden kanssa, jotka toimivat tutoriaaleina koko pelille. Esimerkiksi ensimmäinen ammunta-hiiviskelykohtaus alkutunnin tutoriaalin jälkeen on vasta muutaman tunnin peliajan kuluttua, mikä tuntui hölmöltä. Koska peli on myös rakennettu siten, että jokainen kappale on ikään kuin oma tarinansa, kappaleet itsessään tuntuvat merkityksellisemmiltä kuin koko pelin itsensä tarina. Kappaleiden kerronta on suoraviivaista, tehokkaasti etenevää ja yllättävän monipuolista ja humaania. Pelin kokonaistarina sen sijaan tuntuu oudolta ja epätodelliselta, vähän kuin huonosti tehdyltä Forrest Gumpilta. Jodielle kyllä sattuu ja tapahtuu kaiken näköistä, mutta pelin lopputulos on teennäinen eikä lainkaan tyydyttävä. Ne kaikki yksitoista lopputulosta siis.


Pelin kehittäjä, Quantic Dream, tunnetaan omantakeisista peleistään, joita usein haukutaan pelattavuudeltaan huonoiksi ja tylsiksi, elokuvamaisiksi ja interaktiivisiksi (sen sijaan että ne olisivat aktiivisia). Quantic Dream onkin monesti sanonut, että keskittyy peleissään tarinaan, eikä halua tehdä tuotteita, missä pääosassa on väkivalta ja tappaminen. Tällaisen pelin voi rakentaa yhdellä ainoalla tavalla.

Quick Time Events.

Ja niitä riittää. Ja niitä on paljon. Loppujen lopuksi niitä ei välttämättä ole niin paljon, mutta kun kappaleessa näkyy ensimmäinen quick-time-event, tiedät että niitä tulee vielä lisää. Henkilökohtaisesti en ole koskaan nauttinut quick-time-eventeistä. Peleissä, kuten God of War (niissä vanhoissa siis), saatoin pelata yhtä pomoa niin kauan, että opin sen quick-time-event sarjan ulkoa. Ne on perseestä. Vituttaa ihan suunnattomasti, kun näen ensimmäisen sellaisen. Kun ensimmäinen quick-time ilmesty Beyond: Two Soulssissa, olin valmis heittämään ohjaimen nurkkaan. Ei näitä.

”I’ve always felt that ’game over’ is a state of failure more for the game designer than from the player. It’s like creating an artificial loop saying, ’You didn’t play the game the way I wanted you to play, so now you’re punished and you’re going to come back and play it again until you do what I want you to do.’ In an action game, I can get that – why not? It’s all about skills. But in a story-driven experience it doesn’t make any sense.”
– David Cage, Beyond:Two Souls käsikirjoittaja ja ohjaaja

Pelin ohjaaja ja käsikirjoittaja David Cage on kuitenkin tunnettu yllä olevasta lausunnastaan, eikä BTS:ssa ole ”game over” näyttöä ollenkaan. Quick-time-eventtien mokaaminen ei siis tarkoita sitä, ettet etenisi pelissä, niissä epäonnistuminen johtaa omaan suuntaansa tarinassa. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin niistä, mutta tämä suunnittelutapa on mielestäni mukiinmenevä tarinavetoiselle pelille, kuten Beyond: Two Souls. Se tosiasia, ettei pelissä voi kuolla, eikä sitä voi ”hävitä”, tekee siitä toki vähän vaikeasti lähestyttävän ja herääkin kysymys, että ”mitä väliä”?

Neljä keskusteluvalintaa ja ”juo kahvia” vaihtoehto

Itse pidin BTS:ssa siitä, että valinnoilla oli väliä. Pelin loppua tai kappaleiden välistä merkitystä ajatellen ei suurtakaan, mutta jokaisessa kappaleessa valinnat tuntuivat merkityksellisiltä. Ja jos ne eivät olleet sitä, noh, ainakin ne tuntuivat siltä sillä hetkellä kun pelasin. Uudelleenpeluuarvoa ajatellen… pelissä pitäisi olla yksitoista eri lopetusta ja jos haluaa nähdä ne kaikki, voi joko katsoa ne Youtubesta tai seurata tätä IGN:n ohjetta.

Beyond Two: Souls oli todella hyvä peli. Kaikista sen huonoista puolista huolimatta, BTS oli todella tyydyttävä kymmentuntinen kokemus. On paljon pelaajia, joille en suosittelisi tätä missään nimessä, sillä tiedän että Beyond: Two Soulsissa vain on todella vähän ”pelattavaa”. Esimerkiksi Witcher 3:ssa sinun pitää pelaajana mennä ja tehdä asioita, etsiä henkilöitä, puhua niille, käydä tuolla ja siellä ja pyörähtää täällä ja niin edelleen. Asiat ovat pelissä ja sinun pitää mennä tekemään ne. Beyond: Two Souls sen sijaan tuo kaiken materiaalin sinulle ja sinun tulee pelaajana käyttää sitä. Usein ymmärrettävästi myös silloin kun et välttämättä itse haluaisi, mutta BTS ajaa tarinansa pelin läpi väkisin ja pelaajasta välittämättä. Siinä mielessä BTS on elokuvan kaltainen, sillä katsoja ei varsinaisesti voi vaikuttaa tulevaan eikä näe vaivaa tai tarvitse erityisiä taitoja sinne päästäksensä. BTS edustaa omaa ”interaktiivista draama toiminta seikkailu” genreään (ehkä ihan vain ”interaktiivinen seikkailu”), mikä on tyypillinen kehittäjälleen Quantic Dreamille. Olin hyvin tyytyväinen siihen yksinpelikokemukseen, minkä sain pelistä. Nykyään kaikki on jotai ihme moninpelinettiräiskintöjä eikä vois vähempää vittu niin justiinsa kiinnostaa eikä yhtään vähääkään.

Siitä huolimatta, että pelin kontrollit kävivät jatkuvasti hermoille ja että pelissä on ehkä kaikkien aikojen kamalin kamera ja että siinä on quick-time-eventtejä ja että tarina pomppii ja sitä sun tätä, Beyond: Two Souls oli paras peli mitä olen pelannut aikoihin. Täysi 6/5, olisi pitänyt ostaa jo aikanaan ja niin edelleen. Peli on ehdottomasti parempi kuin osiensa summa, suosittelen lämpimästi ja jos mietit pitäisikö pelata, pitäisi.

About Remos

Hämäläinen tieto- ja viestintätekniikan opiskelija kenen sydäntä lähellä ovat niin klassinen musiikki, akrylit kuin pelit ja pelaaminenkin. Lue lisää...